Mielenlaatuetiikka

Mielenlaatuetiikka


Mielenlaatuetiikan tavoitteena on hyvä mieli ja sen kautta parempi elämä.
Henry  David Throreau: "Päivän laatuun vaikuttaminen on taiteen laaduista korkein"



Stoalaiset

Stoalaisuus syntyi ateenassa 300 eKr. ja jatkui koulukuntana aina renesanssiin asti.

Stoalaisuuden perustajana pidetään Zenon Kintolaista, joka ihannoi esim. luonnollisuutta, kaikkien ihmisten muodostamaa yhteisöä, tasa-arvoa ja yhteis omistajuutta. Hänen mielestän kasvatus oli turhaa ja ulkoiset asiat eivät vaikuttaneet onnellisuuteen.

Stoalaisten moraalifilosofian lähtökohtana on asioiden kohtaaminen niinkuin ne ovat. He pyrkivät olemaan riippumattomia ulkoisista asioista ja hallitsemaan itseään saavuttaakseen mielenrauhan.

Asiat joihin emme voi vaikuttaa: ulkoiset asiat, maine, omaisuus, ruumis, virat.
Asiat joihin voimme vaikuttaa: suhtautuminen ja sisäinen kokemus.

Stoalaisten mukaan tunteet ovat vain vääriä uskomuksia ja häiriötiloja.
Viisaita ihmisiä ovat tunteista vaapaat ja järjen ohjaamat.
"Halu, suuttumus, pelko ja kaikki muut sellaiset ovat uskomuksia ja kehnoja arvostelmia",  Plutarkohos.

Nykyään stoalaisten kaltaisia ovat Zenläiset, mutta mielenlaatuetiikkaa "matkitaan" lähes jokaisessa uskonnossa esim kultaisena sääntönä.

Kohtaamis etiikka-hommia

kohtaamisetiikka.

Kohtaamisetiikka muodostuu kahden peruskäsitteen avulla: Sama ja Toinen (l. Sama, eli minä, ja Toinen, eli sinä, muodostavat yhdessä Käsityksen kohtaamisetiikasta. Se pohjautuu kahden ihmisen välisiin ristiriitoihin ja vuorovaikutukseen ja lisäksi tarvitaan kolmas ihminen (ulkopuolinen), joka tulkitsee tätä kanssakäymistä ja muodostaa sen pohjalta eettisiä ja moraalisia näkemyksiä. Emmanuel levisin mukaan eettisyys syntyy kun toinen kyseenalastaa minun maailmankuvani. hyvää sosiaalisuutta ei voi edesauttaa normatiivisilla säännöillä vaan se muovautuu ihmisten välillä omalla tyylillä.

eettisyyden peruskäsitys on kun herää kuulemaan toisen ihmisen mielipiteitä ja näkemään aisioita toisesta näkökulmasta. Perinteinen moraaliajattelija näkee minän ja toisen suhteen symmetrisina, tasa arvoisena. lähtökohtana on samaistuminen:toista ymmärretään itseymmärryksestä käsin.

"tee toiselle,mitä toivoisit itsellesi tehtävän,

Filosofi_tuukka96

Elämänfilosofia

Elämänfilosofia on filosofiaa, joka keskittyy kysymykseen ”miten pitäisi elää?”. Elämänfilosofia painottaa filosofian teoreettisen puolen sijaan tekemistä ja henkistä toimintaa. Elämänfilosofia on usein hyvin henkilökohtaista ja subjektiivista. Elämänfilosofiaan kuuluu keskeisenä ajatus, että ajattelu on elettävä itse käytännössä todeksi.

Kierkegaard 

Kierkegaard syntyi seitsenlapsisen perheen nuorimpana. Hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon vuonna 1840 ja väitteli teologian maisteriksi vuonna 1841. Valtaosa Kierkegaardin tuotannosta keskittyy pohtimaan yksilön suhdetta kristinuskoon ja Jumalaan. Kierkegaard hyökkäsi erityisesti silloista hegeliläisyyttä ja Tanskan valtiokirkkoa vastaan.

Kierkegaard oli uskon filosofi. Hänestä objektiiviset, tieteellisesti todistetut totuudet olivat tyhjiä ja vailla sisältöä. Järjelliset selitykset ovat latteita ja mitäänsanomattomia, eivätkä tee oikeutta vapaalle ja riippumattomalle ihmiselle, joka on valmis asettamaan kaiken vaakalaudalle vakuutenaan vain hänen oma uskonsa. Edes uskonnosta ei ole mitään iloa, jos se pyritään todistamaan oikeaksi järjellisesti ja loogisesti, eikä siihen vain uskota sokeasti. Kierkegaard  katsoi, että ihmisen syvin haaste on olla kokonaan ja aidosti ainutkertainen minä.

Kristinusko on ainoa ja oikea totuus. Kierkegaard pitää kristinuskoa suurimpana mahdollisena paradoksina, joka on mahdollista omaksua vain uskon hypyllä. Kristillistä kirkkoa hän arvosteli sen orjuuttavuudesta, ja kannustikin ihmisiä löytämään ”oman uskonsa”. Raamatun Abraham oli Kierkegaardille suuri sankarihahmo, sillä hän oli valmis uhraamaan oman poikansa järjettömästi, ilman mitään epäilyjä, ainoastaan uskoonsa tukeutuen. 

Kierkegaard jakoi ihmisen elämän kolmeen eri tasoon. Ensimmäinen ja alin oli esteettinen elämä, jossa ihminen toimii ainoastaan mielihalujensa ja aistiensa mukaan ilman moraalisia velvoitteita. Toisena tasona oli moraalinen elämä. Siinä ihmisen elämään vaikuttavat rajoittamattomien mielihalujen lisäksi myös moraaliset sidokset, kuten velvollisuudet ystäviä ja perheitä kohtaan Lopulta päästään kolmannelle ja Kierkegaardin mielestä lopulliselle ja korkeimmalle tasolle. Tässä uskonnollisessa elämässä ihminen heittä kaikki moraaliset sidoksensa pois harteiltaan ja turvaa normien tai järkensä sijaan pelkkään uskoon. Päätösten on oltava omia, eivätkä mitkään yhteiskunnalliset tai sosiaaliset odotukset saa haitata.

Schopenhauer

Arthur Schopenhauer  oli saksalainen filosofi. Hän oli eräs 1800-luvun merkittävimpiä filosofeja. Schopenhauer on tunnettu pessimistinä; elämä sinänsä oli hänen mielestään julmaa ja tarkoituksetonta. Schopenhauerin filosofialle olennainen käsite on persoonaton ”elämisen tahto”, jonka ilmenemismuoto kaikki elämä on, ja jota on mahdotonta tyydyttää.

Schopenhauer syntyi keskiluokkaiseen perheeseen vuonna 1788. Kummatkin vanhemmista olivat varakkaasta kauppiassuvusta. Schopenhauerin isä vastusti kaikenlaista nationalismia ja ihaili englantilaista elämäntapaa.

Pyrkiessään ratkaisemaan elämän ongelmat, Schopenhauer piti filosofiaa ja logiikkaa toisarvoisina – tai tehottomimpina – kuin taidetta, tietynlaista hyväntahtoisuutta ja tietynlaista uskonnollista harjoitusta. Schopenhauer katsoi, että filosofinen ja looginen ajattelu eivät voineet sen enempää koskettaa kuin ohittaakaan halun eli Tahdon luonnetta. Teoksessaan Maailma tahtona ja mielteenä Schopenhauer esitti, että aineellisessa todellisuudessa eläessään ihmiset elävät halun piirissä, ja siksi he ovat tämän halun ikuisesti 

piinaamia. 

Elämänfilosofisia kysymyksiä:

Onko mahdollista tietää mitään?

Mitä tarkoittaa käsite totuus?

Tarvitseeko uskonkappaleen olla tosi ja varma? Pitääkö se tietää varmaksi, vai riittääkö uskominen?

Olemassaolon osatekijät: fyysinen, henkinen, sosiaalinen, emotionaalinen, hengellinen ja taloudellinen

Vastuuntunto ja huolehtiminen

Sosiaalinen asema

Arvot

Ihmiskäsitys

Elämän tarkoitus

Elämäkäsitys

Ihmisyyden olemus

Eve.L

Aristoteles ja Hyve-etiikka

Aristoteles

Aristoteles oli antiikin kreikan filosofi ja tiedemies. Hän luokitteli ensimmäisenä inhimillisen tietämisen aloja omiksi oppialoikseen (kuten esim. biologia). Aristoteeles kirjoitti filosofiassa mm. logiikasta, metafysiikasta ja etiikasta. Häntä pidetään yhtenä länsimaiseen ajatteluun eniten vaikuttaneena filosofina.

Hyve-etiikka

Hyve-etiikka on normatiivisen etiikan laji, jonka mukaan hyveet ja paheet sekä luonne ovat tärkeintä toimivan ihmisen moraalissa. Se pyrkii määrittelemään hyveellisen ihmisen luonteenpiirteet ja ominaisuudet. Hyve-etiikan kannattajat tarkoittavat hyveellä tunteita ja käyttäytymista, taipumuta tunta ja käyttäytyä tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa (jos sinulla on esimerkiksi ystävällisyyden hyve, käyttäydyt tietyssä tilanteessa ystävällisesti). Hyveet ovat esim. kuin ammatteja, niihin tarvitaan kokemusta ja niitä pitkää jatkuvasti harjoittaa. 

Myös paheilla on merkityksensä: ihminen muuttaa toimintansa oikeaksi siksi, että huomaa olevansa laiska jne, eikä siksi, että huomaa järkeilleensä väärin.

Hyve-etiikka tarkastelee ihmisen elämää kokonaisuutena; se kysyy "miten minun tulisi elää" ja vastaa "kehittämällä hyveitä".

Saara

Eksistentialistinen etikkaa.

Heidegger
Eksistentialismi olemassaolon ja olemisen periaatteeseen, eli eksistenssiin. Martin Heidegger uskoo et filosofien tehtävä on tutkia olemassa olemista, sillä se on ainoa asia joka jokaista elävää olentoa yhdistää.
Ihmisenä olemisen keskeisin piirre on, Heideggerin mukaan, Dasein. Eli se kuinka ihminen on olemassa juuri tässä ajassa ja paikassa tällä hetkellä, nyt. Tästä johtuen ihmisen tulkinta olemassa olostaan on tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottua. Koska ihmisen käsitys on historiallista ja rajattua, ei voi Heideggerin mukaan olla yleispätevää eetiikan teoriaa.
Ihminen voi olla hänen mukaan olemassakahdella tavalla: epävarsinaisesti, ja varsinaisesti. Kun ihminen on epävarsinaisesti olemassa, hän elää sokeasti tapojen ja perinteisten käsitysten mukaan. Tämä kattaa suurimman osan ihmisen elämästä. Ihminen voi myös "varsinaistua", jonka saavuttaa ymmärtämällä kuinka ainutlaatuinen ja lyhyt hänen oma elämänsä on. Tämä kuolevaisuuden kokemus kuulemma "raivaa sovinnaiset käsitykset posi oman elämän tieltä."
Se on jokaisen ihmisen oma tehtävä vastata kysymykseen mitä elämä on, ja tämän hän tekee elämällä omaa elämäänsä. Olemalla olemassa.

Sartre
Sartre näkee eksistenttialismin  eettisenä filosofiana jonka mukaan meidä kaikki määrittää meidän omat tekomme, ja olemme aina vapaita päättämään mikä tämä määritys on. Jokainen ihminen päättää omasta olemuskestaan, ja jokaisen olemuksen luo tämän ihmisen tavat.
Me olemme Sarteren mukaan "loputtomasti vastuussa" meidän omista teoistamme. Jopa tekemättömyys on valinta, joka kantaa vastuuta. Koska valitseminen on teko. Meidän teot kertovat mitä me olemme, ja mitä meistä voi tulla.
Meidät on "tuomittu vapauteen." Kukaan ei päätä mitään meidän itsemme puolesta, eikä kukaan anna mitään päämäärää taikka merkitystä ihmisen elämälle. Olemme itse tästä kaikesta vastuussa.

Velvollisuusetiikka

Velvollisuusetiikka on normatiivisen etiikan suuntaus, jonka mukaan moraalisessa toiminnassa oleellista ovat valintoihin vaikuttaneet tekijät, kuten velvollisuudentunto. Velvollisuusetiikkoihin ajatellaan kuuluvan mm. Immanuel Kantin etiikka.

Velvollisuusetiikka kritisoi vahvasti seurausetiikkaa ja ne ovatkin monela tapaa kontrastiset. Tärkeä huomio on se, että hyvääkin tarkoittaneen ihmisen teoilla voi olla arvaamattomia haitallisia seurauksia. Tämän vuoksi voidaan ajatella hänen toimineen oikein jos hän toimi oikeista vaikutteista. Myöskin ihminen voi tehdä "vahingossa" tekoja joilla on hyviä seurauksia, jolloin niitä ei velvollisuusetiikan mukaan voi pitää moraalisesti hyvinä tekoina.

Immanuel Kantin etiikka edustaa rationalistista eli järkipohjaista etiikkaa. Kantin etiikan pohjana on olettamus, että moraalin on oltava universaalia ja analyyttistä tietoa. Tämän vuoksi sen on oltava samaa kaikille. Kantin univsaali moraalilaki on laki, jota noudattamaan pyrkivä ihminen toimii oikein, mihin hänen tekonsa ikinä johtavatkin. Laki on ns. kategorinen imperatiivi, eli kategorisesti käsky ja siihen ajatellaan kuuluvan kaksi osaa:
                         -Toimi aina siten, että toimintatapasi voitaisiin säätää yleiseksi laiksi
                         -Ihminen on itseisarvo

Velvollisuusetiikan hyviä puolia on, että se ei vaadi ihmisiltä kohtuuttomia ponnistuksia tekojensa seurauksien ennustamiseksi, vain tilanteeseen sopivan määrän. Se antaa arvoa ihmisten pyrkimyksille toimia oikein, mikä on oikein toimimisessa hyvin tärkeä osa. Hyvä elämä velvollisuusetiikan mukaan on elämää, jonka perustana on pyrkimys elää oikein.

Mihkal

Nietzsche

Nietzsche (1844-1900) on yksi kuuluisimpia ja kiistellyimpiä filosofeja. Hän tarjoaa lukijoille monenlaisia, räiskyviä mielipiteitä, jotka eivät kuitenkaan anna suoria vastauksia, vaan pistävät lukijan ajattelemaan. Hänen kirjoituksensa tarjoavat myös monenlaisia lähtökohtia erilaisiin ajatteluihin. Erän hänen kuuluisimpia lausahduksiaan on ”Jumala on kuollut”. Nietzsche käyttää käsitettä ”yli-ihminen”, joka on eräänlainen tavoiteltava ihannekuva. 

Nietzsche kritisoi länsimaista, eritoten kristillistä moraalia. Usein hänet katsotaan nihilismin eli täydellisen moraalin ja arvojen kyseenalaistamisen, edustajaksi. Hänen kirjoituksistaan voi löytää rakentavan moraalikäsityksen, joka pyrkii eroon perinteisestä moraaliajattelusta

Nietzsche esittää useita ristiriitaisia näkemyksiä, joiden kautta hän pyrkii elävään, muuntuvaan ja näkökulmalliseen totuuteen. Toisin sanoen, hän halusi pois yleistyksestä ja abstraktiosta, eli elämän muumioimisesta. Hänen mukaansa hyvä ja paha ovat sitoutuneet ihmisen subjektiiviseen näkökulmaan. Ihminen siis arvottaa asioita oman näkökulmansa mukaisesti, mistä johtuen kukaan ei voi arvottaa objektiivisesti sitä, mikä on hyvää ja/tai pahaa. Nietzschen mukaan hyvä ja paha ovat tietyssä määrin naamioita, jotka kätkevät sisäänsä pyyteellisiä pyrkimyksiä valtamuodostelmia.

Esimerkiksi, jos joku korkea-arvoinen ja auktoriteettinen henkilö ei pidä jostain asiasta, hän voi sanoa sen olevan pahasta, jotta asia korjaantuisi.

Nietzsche kyseenalaistaa perinteisen ajatukset, jonka mukaan hyvä edistää elämää ja paha puolestaan tuhoaa sen. Hänen mukaansa ”Sota ja rohkeus ovat tehneet enemmän suurta kuin lähimmäisen rakkaus, kärsimys enemmän kuin mukavuudenhaluinen elämä”. Samalla hän myös kritisoi ajatusta heikomman auttamisesta ja myötäelämisestä. Myötäkärsiminen on hänen mielestään pakoa itsestään. Näitä näkemyksiä ollaan usein pidetty liian romanttisina ja taiteellisesti kuorrutettuina. Asioista tulee helposti teksteissä lennokkaan iloisia ja myös abstrakteja.

Moraaliset käsitteet ovat tunteiden merkkikieltä, ainakin Nietzschen mukaan. Hän katsoo, että alkujaan hyvänä on pidetty tunnevoimaista ja ulospäin suuntautunutta elämäntapaa. Juutalais-kristittyjen ja Sokrateen opetusten myötä alkoi muodostua ajatus moraalista tahdon ja ruumiillisuuden tukahduttamisena, jolle ominaista oli myös syyllistävä omantunnon ääni. Ihminen tekee itsestään heikon ja suhtautuu kielteisesti tunnevoimaisiin ihmisiin. Nietzsche kutsui tätä kaunan ja koston hengen moraaliksi.

Schopenhauerin filosofia ilmentää Nietzschen mukaan elämänkielteisyyttä. Tätä vastaan hän esittää affirmatiivisen, eli elämää myöntävän moraalikäsityksen. Tämä pitää sisällään näkemyksiä vastakohtien ykseydestä. Tämän mukaan siis hyvä ja paha sekä vakavuus ja nauru ovat samanarvoisia. Nietzschen mukaan myöntävä kuva elämästä vastaa luonnolle ominaista tapahtumien muotoa, jota kutsutaan dionyysiseksi tilaksi, jossa vallitsee erottamaton yhteys luomisen ja tuhoamisen välillä.

- Pinja

Seurausetiikka

Seurausetiikka on normatiivisen etiikan osa-alue, jossa teon hyvyys tai pahuus määräytyy sen positiivisten tai negatiivisten seurausten perusteella. Esimerkiksi kukkien tuominen tyttöystävälle on hyvä teko, sillä tyttöystävä tulee iloiseksi, eli teko on hyvä. Toisaalta taas koiranpennun potkaiseminen on väärin ja pahasti tehty, sillä potkusta ei seuraa koiralle tai potkaisijalle mitään hyvää.

Utilitarismi on seurausetiikan yleisin suuntaus, jossa teosta seuranneen hyödyn määrän ajatellaan määrittävän teon hyvyyden. Hyöty voi olla esimerkiksi taloudellista hyvää tai mielihyvää. Utilitarismin perustajina pidetään yleisesti John Stuart Milliä (1806 – 1873) ja Jeremy Benthamia (1748–1832). Utilitarismiin tosin liittyy ongelma saadun hyödyn eli utiliteetin mittaamisesta. Jos henkilö Y varastaa henkilöltä X jotakin ja tulee tästä hyvin onnelliseksi, onko hänen mielihyvänsä merkittävämpi seikka kuin X:n mielipaha eli onko teko loppujen lopuksi hyvä vai paha? Kahden henkilön välisessä kiistassa utilitaristinen ajatus on hankala, mutta suuremmassa mittakaavassa se tuntuu selkeältä ja demokraattiselta toimintatavalta. Jos enemmistö on sitä mieltä, että tupakointi tulee kieltää kokonaan, suurempi utiliteetti tulee tupakoinnin kieltämisestä kuin sen sallimisesta. Ajatusta on tosin helppo käyttää myös suoranaiseen vähemmistöjen sortamiseen, kunhan enemmistö hyötyy siitä.

Utilitarismin heikkous on myös se, että tekojen seurauksia ei oikein voi ennustaa etukäteen. Tästä johtuen tuntuu olevan tuurista kiinni, toimiiko ihminen hyvin vai pahasti eikä kukaan voi tehdä pitävää päätöstä toimia hyvin joka tilanteessa. Esimerkiksi jos henkilö X antaa kadunkulmassa esiintyvälle katusoittajalle rahaa, voi soittaja toimittaa rahan iltaan mennessä joko terrori-iskua valmistelevalle päämiehelleen tai köyhyyskierteessä kamppailevalle serkulleen. Näin ollen rahan antamisesta voi seurata joko hyvää tai pahaa. Mietityttää myös, voiko tekoa todella pitää aidosti hyvänä tai pahana, jos sen on tehnyt tiedostamatta seurauksia.

Hedonismi on toinen seurausetiikan muoto, jonka juuret löytyvät antiikin Kreikasta. Sen mukaan teon hyvyys määräytyy sen mukaan, paljonko mielihyvää se tuottaa. Epikurolaiset olivat tunnetuin hedonistinen koulukunta. Heidän mukaansa maltillisten nautintojen tavoittelu toi ihmiselle mielenrauhan ja näin ollen poisti kärsimyksen. Epikurolaisen ajattelun mukaan tätä mielenrauhaa ei siis saavutettu ylenpalttisella syömisellä ja juomisella, vaan esimerkiksi ystävien kanssa keskustelemalla ja kohtuulliset ruumiilliset nautinnot. Tosin kohtuullisuus ei tunnu riittävän, vaan hedonismin on helppo kuvitella äityvän suoranaiseksi mässäilyksi ja sängyn pohjalla lorvimiseksi, koska etenkin lukiolaisen mielestä työnteko on ikävää ja vastenmielistä eikä varmasti tuota mielihyvää. 

Utilitarismin avulla on mahdollista toimia lähes kuinka vain haluaa, kunhan pystyy perustelemaan seurauksien hyödyn. On paljon tilanteesta kiinni, onko vaikkapa rahan antaminen sitä pyytävälle hyvä vai paha teko. Siinä missä utilitarismi ontuu arvaamattomuutensa ja monista muuttujista riippuvaisuutensa vuoksi, hedonismin heikkoutena onkin juuri nautinnon liiallinen tavoittelu joka johtaa helposti vain laiskuuteen, koska ”se on mukavaa eli hyvää”. 

Seurausetiikka viittaa tilanteen tullen kintaalla ihmisten ajatteluun syvästi juurtuneille perushyveille, kuten rehellisyydelle. Näin tapahtuu esimerkiksi tilanteessa, jossa parisuhteen toinen osapuoli on tullut pettäneeksi kumppaniaan. Jos pettäjä tunnustaa syrjähyppynsä, petetty ei varmasti ole tyytyväinen ja pahimmassa tapauksessa pariskunta eroaa. Jos taas pettäjä ei sano asiasta halaistua sanaa (eikä muullakaan tavalla jää teostaan kiinni), suhde voi jatkua onnellisena. Seurauseettisesti ajateltuna valehtelu lienee tässä tilanteessa parempi, sillä siitä seuraa vähemmän pahaa kuin rehellisyydestä.

Teoriassa seurausetiikka on fiksu ja helposti ymmärrettävä normatiivisen etiikan ajattelutapa, mutta sen soveltaminen käytäntöön ei ole välttämättä aina lainkaan yksinkertaista. Jos maailma olisi mustavalkoinen ja ihmiset voitaisiin jaotella ”hyviksiin”, joiden hyöty olisi suurenmoista ja tavoiteltavaa ja ”pahiksiin”, joiden hyvänolontunne sotisi perustavanlaatuisesti koko universumia vastaan, voisi seurausetiikkaa pitää pätevänä perusteluna moraalisille teoille.

Maija