David Hume 1711 – 1776) oli skotlantilainen filosofi, ekonomisti ja historioitsija, joka tunnetaan parhaiten tietoteoreettisen empirismin kehittäjänä sekä Adam Smithin ja Thomas Reidin ohella valistusaatteen tärkeimpinä hahmoina Skotlannissa. Filosofiassaan Hume päätyi tyrmäämään jopa ajatuksen kausaliteetista eli syy-seuraus-suhteesta. Historioitsijat näkevät Humen filosofian skeptisismin läpitunkemana, mutta monet ovat katsoneet, että hänen filosofiassaan on hyvin keskeisenä osana myös naturalismi.
Aristoteles 384 eaa. – 322 eaa. oli antiikin kreikkalainen filosofi ja tiedemies. Häntä pidetään opettajansa Platonin ohella yhtenä länsimaiseen ajatteluun eniten vaikuttaneista filosofeista. Aristotelesta on pidetty koko länsimaisen tieteen isänä ja monien yksittäisten tieteenalojen perustajana. Hän oli ensimmäinen, joka luokitteli inhimillisen tietämisen aloja omiksi oppialoikseen.
Platon 427–347 eaa. oli antiikin kreikkalainen filosofi ja Akatemian perustaja, jota pidetään yhtenä antiikin ja koko historian vaikutusvaltaisimmista filosofeista. Hän oli Sokrateen kuuluisin oppilas ja Aristoteleen opettaja. Filosofina Platon oli rationalisti, realisti, idealisti ja dualisti, ja hän on ollut monien näihin liittyvien ajatusten innoittaja myöhemmässä filosofiassa.
Sir Karl Raimund Popper 1902 Wien, Itävalta-Unkari – 1994 Lontoo, Britannia) oli itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi, jonka näkemyksiä pidetään eräinä vaikutusvaltaisimmista myös 1900-luvun yhteiskuntafilosofiaan.Hänen suurin saavutuksensa tieteenfilosofian saralla oli falsifioinnin painottaminen induktivismin sijaan tieteellisten teorioiden todellisena tunnusmerkkinä. Popper vaikutti merkittävästi analyyttisen filosofian kehitykseen. Hänen tietoteoreettinen kantansa on instrumentalistinen, vaikka sen pohjana onkin vahva tieteellinen realismi.
Georg Wilhelm Friedrich Hegel (27. elokuuta 1770 – 14. marraskuuta 1831) oli saksalainen filosofi, jonka vaikutus on luultavasti ollut vahvimmillaan metafysiikassa, historianfilosofiassa sekä poliittisessa filosofiassa. Häntä pidetään saksalaisen idealismin tärkeimpänä edustajana. Hänen ajatuksillaan oli suuri vaikutus marxismiin. Hegel näki valtion historiallisen kehityksen päämääränä. Absoluuttinen henki toteutti itseään luonnossa ja ihmisissä ja valtio edusti henkeä, ihmiskunnan rationaalisen ja eettisen kehityksen päämäärää. Hegelin mukaan olemassaolo on pohjimmiltaan filosofista ajattelua. Näin ollen hän on ontologinen idealisti.
Immanuel Kant (22. huhtikuuta 1724 – 12. helmikuuta 1804), oli merkittävä preussilainen filosofi, jota pidetään valistusajan viimeisenä suurena henkilönä ja etenkin pohjoismaisessa perinteessä eräänä historian vaikutusvaltaisimmista ajattelijoista. Kantin työt rakensivat siltaa aikakauden rationalististen ja empirististen koulukuntien välille. Hänellä oli suuri vaikutus romantiikkaan ja 1800-luvun saksalaisiin idealisteihin. Hänen työnsä ovat olleet myös monien nykyfilosofien lähtökohtana. Kantin transsendentaaliseen idealismiin perustunut tietoteoriansa ja toisaalta hänen itsenäiseen järkeen perustunut moraalifilosofiansa asettivat aktiivisen, rationaalisen ihmissubjektin tiedollisen ja moraalisen maailman keskipisteeseen. Kant oli klassinen liberaali, jonka mielestä "laki ei saa erotella ihmisiä syntyperän, varallisuuden tai sukupuolen mukaan - - Ihmisten tasa-arvoisuus kansalaisina on sen sijaan täysin yhteensopivaa sen kanssa, että heidän välillään vallitsee suuria varallisuuseroja"
Johan (Juhana) Vilhelm Snellman (12. toukokuuta 1806 Tukholma, Ruotsi – 4. heinäkuuta 1881 Kirkkonummi, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies, yksi vaikutusvaltaisimmista fennomaaneista 1800-luvun Suomessa. Hän vaikutti merkittävästi suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Häntä pidetään Suomen kansallisfilosofina. Filosofiansa Snellman perusti tiukasti Hegelin idealismille, jonka pohjalle hän kehitti oman poliittisen ja yhteiskunnallisen filosofiansa. Kansakunnan ja kansallisen tietoisuuden käsitteet ovat Snellmanin filosofian keskiössä. Hänen mukaansa kansasta tulee kansakunta historiallisessa prosessissa, jossa kansakunnan henki, kulttuuri ja koulutus kehittyvät. Tämä vaatii yhtä kieltä kansallisen koulutuksen pohjaksi. Kieli ei ole ainoastaan väline ajatusten muotoilemiseksi, vaan koko kansakunnan ajattelu on sisäänrakennettuna sen yhteiseen kieleen.
Karl Heinrich Marx (5. toukokuuta 1818 – 14. maaliskuuta 1883) oli preussilaissyntyinen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marx tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen.
Oman filosofiansa Marx rakensi osin Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Varsinaista dialektiikkaa Marxin omissa teksteissä on vain vähän, mutta Friedrich Engelsin myötä dialektiikka omaksuttiin laajemmin marxilaiseen ajatteluun.
Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote.
Ludwig Andreas Feuerbach (s. 28. heinäkuuta 1804, Landshut – k. 13. syyskuuta 1872, Rechenberg) oli saksalainen filosofi, joka vaikutti suuresti marxilaisen materialismin ja uskontokritiikin kehitykseen. Feuerbach, joka oli ollut suorassa oppilassuhteessa Hegeliin, aloitti uransa tiukkana hegeliläisenä. Kuitenkin hän julkaisi 1840-luvulta alkaen joukon teoksia, joissa Hegelin filosofiaa arvosteltiin niin jyrkästi, että se keskeisiltä osin kääntyi päälaelleen. Feuerbachin mukaan jumala ei luonut ihmistä oman kuvansa mukaan, vaan ihmiset loivat jumalat toiveittensa ja odotustensa mukaan. Uskonto on ihmiskunnan lapsenunta, ja se on korvattava ihmisyydellä, tieteellä ja sivistyksellä. Ihmisellä on korkein olentonsa ihmisessä itsessään.
Friedrich Engels (28. marraskuuta 1820 Barmen, Preussi – 5. elokuuta 1895 Lontoo) oli sosialistinen filosofi ja toimi yhteistyössä Karl Marxin kanssa modernin kommunistisen teorian luomisessa. 1847 Engels ja Marx aloittivat yhteisen pamfletin kirjoittamisen. Se perustui Engelsin aikaisemmalle teokselle Kommunismin periaatteet. 12000-sanainen pamfletti valmistui kuudessa viikossa ja sen tavoitteena oli muotoilla kommunistinen aate tarpeeksi yksinkertaisesti, että suuri yleisö ymmärtäisi sen. Sen nimeksi tuli Kommunistinen manifesti ja se julkaistiin helmikuussa 1848. Marxin kuoleman (1883) jälkeen Engels omisti loppuelämänsä Marxin teosten toimittamiselle ja kääntämiselle.
Thomas Hobbes (5. huhtikuuta 1588–4. joulukuuta 1679) oli englantilainen filosofi. Hänet tunnetaan ennen kaikkea poliittisesta filosofiastaan, mutta hän kirjoitti myös historiasta, geometriasta, etiikasta ja yleisestä filosofiasta. Hobbesin tunnetuin teos on Leviathan, jossa hän kehittää teorian valistuneesta diktaattorista, jolle kansalaiset luovuttavat vapauttaan saadakseen valtion suojeluksen. Hobbesin mukaan suvereenin, joka voi olla kuningas tai demokraattinen elin, ja sen hallitseman väkivaltakoneiston tehtävänä on ehkäistä luonnontilassa vallitseva "kaikkien sota kaikkia vastaan". Klassisen liberalismin kannattajat siteeraavat usein Hobbesin ideoita sopimusoikeuksista. Hänen kirjoituksiaan sillä saralla pidetään nykyisinkin erittäin pätevinä. Hobbesin kuvaus ihmisen elämästä yhteisössä omanvoitonpyyntöisenä yhteistyönä on ollut kestävä teoria filosofisen antropologian saralla.
John Locke (29. elokuuta 1632 – 28. lokakuuta 1704) kuuluu suurimpiin moderneihin filosofeihin. Hän on tunnettu sekä tietoteoriastaan että yhteiskuntafilosofiastaan. Epistemologiassa Locke luokitellaan yleensä brittiläisiin empiristeihin. Yhteiskuntafilosofiassaan Locke kehitti vaihtoehdon Hobbesin luonnontila-ajatukselle ja esitti omana yhteiskuntasopimusteorianaan, että hallinto voi olla legitiimi vain, jos se saa hallittavien suostumuksen ja suojelee elämän, vapauden ja omaisuuden luonnollisia oikeuksia. Jos tällaista suostumusta ei ollut annettu, kansalaisilla oli oikeus kapinointiin. Yhteiskuntafilosofiassa Locke kuuluu ensimmäisiin yksilön oikeuksien puolustajiin. Locke kannattaa myös luonnollisen lain perinteistä teoriaa. Hänen mukaansa moraalin perusperiaatteet ovat objektiivisia ja ne tavoitetaan empiirisesti käyttämällä järkeä maailman tarkastelussa. Hän painottaa periaatetta, jonka mukaan kukaan ei saa riistää eikä vahingoittaa toisen elämää, terveyttä, vapautta eikä omaisuutta. Toisia ihmisiä siis tulisi puolustaa pidättymällä vahingoittamisesta. Luonnollisen lain normatiivisen periaatteen vuoksi yksilön oikeus ei ulotu pitemmälle kuin siihen, mistä jonkun toisen oikeus alkaa. Ihmisten fyysinen koskemattomuus on omistusoikeuden kaltainen oikeus. Yksilönvapauden puolustajana Locke ei asetu yksiselitteisesti pelkän negatiivisen vapauden puolelle. Ihmisten jättäminen vahingoittumattomaksi on Locken mukaan ihmiskunnan puolustamisen minimiaste. Liberalismin isien joukkoon kuuluvana filosofina Locke on puolustanut valtiovallan rajoittamista yksilönvapauden ja muiden luonnollisten oikeuksien, kuten elämän, terveyden ja omaisuuden suojelemiseksi. Ihmisten tulee olla luonnostaan hyväntekeväisyyttä harjoittavia, mihin päästään vain kasvattamalla lapsi vapaasti perheissä anteliaaksi ja tasavertaisuutta kunnioittaviksi.
Jean-Jacques Rousseau (28. kesäkuuta 1712 Geneve, Sveitsi – 2. heinäkuuta 1778 Ermenonville, Ranska) oli sveitsiläis-ranskalainen valistusfilosofi ja valistuksen kriitikko, kirjailija ja yhteiskuntateoreetikko. Hän oli ensimmäisiä yhteiskuntateoreetikkoja, joka toi kansalaisten vaikuttamisen poliittiseen järjestelmän teorioihin mukaan. John Locken ohella Rousseaun näkökantojen voi nähdä antaneen perustan välilliselle demokratialle, mitä hän tosin vastusti. Rousseaulaisen ajattelumallin mukaan ihmisten pitää voida vaikuttaa lakeihin, jos ne koskevat heidän elämäänsä. Hän vastusti näkemystä, jonka mukaan ihmiset ovat syntyjään eriarvoisia, ja uskoi pikemminkin ihmisluonnon perimmäiseen samanlaisuuteen. Rousseaun poliittiset ajatukset ovat vaikuttaneet Ranskan vallankumoukseen, sosialistisen teorian kehitykseen ja nationalismin nousuun.
John Rawls (21. helmikuuta 1921 – 24. marraskuuta 2002) oli yhdysvaltalainen filosofi ja Harvardin yliopiston poliittisen filosofian professori. Häntä pidetään yhtenä 1900-luvun lopun moraali- ja yhteiskuntafilosofian tärkeimmistä nimistä. Rawls tuli tunnetuksi vuonna 1971 teoksellaan Oikeudenmukaisuusteoria (A Theory of Justice), jota yleisesti pidetään käytännöllisen filosofian henkiinherättäjänä. Rawlsin keskeisimmät ajatukset ovat vapausperiaate ja eroperiaate. Vapausperiaatteen mukaan kaikille pitää taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Eroperiaatteen mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia. Toinen Rawlsin keksimä moraali-idea on tietämättömyyden verho. Ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa he päätyvät. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Mm. vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlisin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana. Rawlsin oikeudenmukaisuusteoria on yleisimmin hyväksytty moraalifilosofinen perustelu hyvinvointivaltiolle.
John Stuart Mill (20. toukokuuta 1806 – 8. toukokuuta 1873) oli englantilainen filosofi ja taloustieteilijä, joka tunnetaan parhaiten utilitaristisen moraaliteorian kehittäjänä, taloustieteilijänä ja loogikkona. Historiankirjoihin Mill on jäänyt ennen kaikkea yhteiskunnallisena ajattelijana, joka vaati muun muassa valistuksen ajan ihanteita, yksilönvapautta ja ihmisten arviointia vain heidän ansioidensa pohjalta. Mill tunnetaan parhaiten utilitaristisen moraaliteorian kehittäjänä kummisetänsä Jeremy Benthamin ajatusten pohjalta. Eläessään hänet tunnettiin myös eräänä aikansa vaikutusvaltaisimmista taloustieteilijöistä. Milliä on pidetty klassisen liberalismin perinteen ajattelijoista yhtenä vasemmistolaisimmista tai ei enää klassisen liberalismin vaan sosiaaliliberalismin yhtenä ensimmäisistä edustajista. 1830-luvulla hän etääntyi klassisesta liberalismista muttei luopunut yksilökeskeisyydestä. Millille sosialismi tarkoitti yksilöiden yhteistyötä yhteisten päämäärien eteen (vastakohtana itsekäs egoismi), ei pakollista yhteisomistusta. Mill oli individualisti, jolle yhteisöillä ei ollut itseisarvoa, eikä hän hyväksynyt niitä asioita, joita nyt tunnemme nimillä marxismi, suunnitelmatalous tai keskitetty päätöksenteko. Hänen kuuluvuudestaan klassisen liberalismin ajattelijoihin on käyty kiistelyä. Hän allekirjoittaa esimerkiksi liberalismin perusperiaatteen pakkovallan vastustamisesta, uhrittomien rikosten turhuudesta ja valtiovallan roolin rajoittamisen tarpeellisuudesta. Toisaalta Millin ajattelu ei taivu yksityisen eduntavoittelun ja kilpailun ehdottomaksi puolustukseksi. Hän oli sitä mieltä, että ”ihmiskunnan tulevaisuuden suurin vaara on kaupallisen hengen rajoittamaton vaikutus”.
Friedrich Pollock (s. 22. toukokuuta 1894, Freiburg - k. 1970, Montagnola, Ticino, Sveitsi) oli marxilaisuuteen suuntautunut taloustieteilijä ja filosofi. Vuonna 1927 Pollock matkusti Neuvostoliittoon Lokakuun vallankumouksen kymmenvuotisjuhlille ja teki siellä tutkimustyötä ja julkaisi seuraavana vuonna asiaa koskevan kirjoituksen. Hän oli luomassa Frankfurt am Mainiin yhteiskunnallista tutkimuskeskusta (ns. Frankfurtin koulukunta) yhdessa työtoveriensa, muun muassa Max Horkheimerin kanssa. Vuonna 1933 hän pakeni natsivaltaa Pariisiin, Lontooseen ja päätyi New Yorkiin. Hän palasi jatkamaan tutkimustyötään Frankfurtiin 1950-luvulla. Pollockin pääteos on suunnitelmataloutta käsittelevä Die planwirtschaftlichen Versuche in der Sowjetunion 1917–1927, joka ilmestyi vuonna 1929.
Tuomas Akvinolainen (lat. Thomas Aquinas; 1225 Roccasecca – 7. maaliskuuta 1274 Fossanova) oli italialainen katolinen filosofi ja teologi, joka edusti skolastista koulukuntaa. Katolinen kirkko itse pitää aristoteelista traditiota ja kristinuskoa yhdistänyttä ajattelijaa suurimpana teologinaan, ja hän onkin yksi kirkonopettajista. Hänen ajattelunsa on tomismin nimellä edelleen katolisen kirkon teologian ja etiikan perustana. 1800-luvulla hänen mukaansa nimetty tomismi saavutti virallisen aseman katolisessa kirkossa. Filosofiassa hän on ollut merkittävä aristotelismin uudistaja. Tietoteoriassa Tuomas oli varhainen empiristi. Tuomas muun muassa katsoi, että Jumalan olemassaolo voidaan todistaa päättelyllä aistihavainnoista.Valtio oli hänen mielestään luonnollinen instituutio hyvää elämää varten. Ihmisen olemukseen ja päämäärään kuului toiminta tällaisessa yhteisössä, sekä alamaisuus hallitsijalle. Monarkia oli Tuomaan mielestä paras valtiomuoto, mutta tyrannian välttämiseksi aristokratia ja demokratia olivat käytännössä parempia.Kirkko oli kuitenkin valtion yläpuolella, koska se oli täysin autonominen eli omalakinen sekä täydellinen yhteisö. Valtion valta ulottui kansalaisoikeuksiin ja -velvollisuuksiin, kirkon valta taas kaikkiin uskonnollisiin kysymyksiin. Tässä kannassa Tuomaan näkemykset vertautuvat platonistisiin ajatuksiin – voidaan katsoa, että hän sijoitti hengellisen vallan käyttäjät filosofikuninkaiden paikalle.
Martti Luther (10. marraskuuta 1483 Eisleben – 18. helmikuuta 1546 Eisleben) oli saksalainen pappi ja teologi, jonka opetukset käynnistivät uskonpuhdistuksen katolisessa kirkossa ja johtivat protestanttisen luterilaisen kirkkokunnan syntymiseen. Martti Luther julkaisi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon edustalla vuonna 1517. Lutherin saksankielinen raamatunkäännös lukeutuu kristikunnan tärkeimpiin. Vuonna 1522 Luther vaihtoi saksan latinan tilalle jumalanpalveluskieleksi. Hän arvosteli paavin ja kirkkoruhtinaiden vallankäyttöä ja piti Raamattua kirkon ylimpänä auktoriteettina. Köyhäinhoidon reformi oli keskeinen osa Martti Lutherin aloittamaa kirkollista vallankumousta. Luther ja hänen kannattajansa uskoivat sanomansa ratkaisevan myös köyhyyden aiheuttamat ongelmat. Tämä edisti luterilaisuuden leviämistä.
Hugo Grotius (s. Delftissä 10. huhtikuuta 1583, k. Rostockissa 28. elokuuta 1645) oli alankomaalainen lakimies ja oikeusfilosofi, joka loi kansainvälisen oikeuden perusteet luonnonoikeuden pohjalle. Hän oli myös kristinuskon apologeetta, näytelmäkirjailija, runoilija ja vaikutusvaltainen ajattelija. Grotius kirjoitti kristinuskoa puolustava teoksen De veritate religionis Christianae ("Kristinuskon totuudesta", 1632). Osin se käsitteli tuolloin heräämässä ollutta kysymystä evankeliumikaanonin sisällöstä ja alkuperästä. Teoksen muut osat käsittelivät pakanallista uskontoa, juutalaisuutta ja islaminuskoa. Teos on poikkeuksellinen apologetiikan historiassa myös siksi, että se ennakoi 1700-luvun deismin esille nostamia ongelmia sekä siksi, että Grotius ensimmäisenä esitti oikeusfilosofisen tai juridisen kristinuskon apologian. Grotius kehitti myös omalaatuisen näkemyksen Jeesuksen sovitustyöstä, joka tunnetaan "hallitusteoriana" tai "moraalisen hallituksen teoriana". Hänen teoriansa oli, että Jeesus kärsi uhrikuoleman, jotta Isä voisi sekä antaa anteeksi että jatkaa maailman oikeudenmukaista hallitsemista.
Thomas Hobbes (5. huhtikuuta 1588–4. joulukuuta 1679) oli englantilainen filosofi. Hänet tunnetaan ennen kaikkea poliittisesta filosofiastaan, mutta hän kirjoitti myös historiasta, geometriasta, etiikasta ja yleisestä filosofiasta. Hobbesin tunnetuin teos on Leviathan, jossa hän kehittää teorian valistuneesta diktaattorista, jolle kansalaiset luovuttavat vapauttaan saadakseen valtion suojeluksen. Hobbesin mukaan suvereenin, joka voi olla kuningas tai demokraattinen elin, ja sen hallitseman väkivaltakoneiston tehtävänä on ehkäistä luonnontilassa vallitseva "kaikkien sota kaikkia vastaan". Klassisen liberalismin kannattajat siteeraavat usein Hobbesin ideoita sopimusoikeuksista. Hänen kirjoituksiaan sillä saralla pidetään nykyisinkin erittäin pätevinä. Hobbesin kuvaus ihmisen elämästä yhteisössä omanvoitonpyyntöisenä yhteistyönä on ollut kestävä teoria filosofisen antropologian saralla.
John Locke (29. elokuuta 1632 – 28. lokakuuta 1704) kuuluu suurimpiin moderneihin filosofeihin. Hän on tunnettu sekä tietoteoriastaan että yhteiskuntafilosofiastaan. Epistemologiassa Locke luokitellaan yleensä brittiläisiin empiristeihin. Yhteiskuntafilosofiassaan Locke kehitti vaihtoehdon Hobbesin luonnontila-ajatukselle ja esitti omana yhteiskuntasopimusteorianaan, että hallinto voi olla legitiimi vain, jos se saa hallittavien suostumuksen ja suojelee elämän, vapauden ja omaisuuden luonnollisia oikeuksia. Jos tällaista suostumusta ei ollut annettu, kansalaisilla oli oikeus kapinointiin. Yhteiskuntafilosofiassa Locke kuuluu ensimmäisiin yksilön oikeuksien puolustajiin. Locke kannattaa myös luonnollisen lain perinteistä teoriaa. Hänen mukaansa moraalin perusperiaatteet ovat objektiivisia ja ne tavoitetaan empiirisesti käyttämällä järkeä maailman tarkastelussa. Hän painottaa periaatetta, jonka mukaan kukaan ei saa riistää eikä vahingoittaa toisen elämää, terveyttä, vapautta eikä omaisuutta. Toisia ihmisiä siis tulisi puolustaa pidättymällä vahingoittamisesta. Luonnollisen lain normatiivisen periaatteen vuoksi yksilön oikeus ei ulotu pitemmälle kuin siihen, mistä jonkun toisen oikeus alkaa. Ihmisten fyysinen koskemattomuus on omistusoikeuden kaltainen oikeus. Yksilönvapauden puolustajana Locke ei asetu yksiselitteisesti pelkän negatiivisen vapauden puolelle. Ihmisten jättäminen vahingoittumattomaksi on Locken mukaan ihmiskunnan puolustamisen minimiaste. Liberalismin isien joukkoon kuuluvana filosofina Locke on puolustanut valtiovallan rajoittamista yksilönvapauden ja muiden luonnollisten oikeuksien, kuten elämän, terveyden ja omaisuuden suojelemiseksi. Ihmisten tulee olla luonnostaan hyväntekeväisyyttä harjoittavia, mihin päästään vain kasvattamalla lapsi vapaasti perheissä anteliaaksi ja tasavertaisuutta kunnioittaviksi.
Jean-Jacques Rousseau (28. kesäkuuta 1712 Geneve, Sveitsi – 2. heinäkuuta 1778 Ermenonville, Ranska) oli sveitsiläis-ranskalainen valistusfilosofi ja valistuksen kriitikko, kirjailija ja yhteiskuntateoreetikko. Hän oli ensimmäisiä yhteiskuntateoreetikkoja, joka toi kansalaisten vaikuttamisen poliittiseen järjestelmän teorioihin mukaan. John Locken ohella Rousseaun näkökantojen voi nähdä antaneen perustan välilliselle demokratialle, mitä hän tosin vastusti. Rousseaulaisen ajattelumallin mukaan ihmisten pitää voida vaikuttaa lakeihin, jos ne koskevat heidän elämäänsä. Hän vastusti näkemystä, jonka mukaan ihmiset ovat syntyjään eriarvoisia, ja uskoi pikemminkin ihmisluonnon perimmäiseen samanlaisuuteen. Rousseaun poliittiset ajatukset ovat vaikuttaneet Ranskan vallankumoukseen, sosialistisen teorian kehitykseen ja nationalismin nousuun.
Rousseaun käsityksen mukaan luonto ja luonnollisuus ovat hyväksi ja sivistys, kulttuuri ja yhteiskunta ovat rappeuttaneet ihmisen. Rousseau oli myös ensimmäisiä omistusoikeutta vastaan hyökänneitä nykyaikaisia ajattelijoita, siksi hänet on usein nähty modernin sosialismin ja kommunismin edelläkävijänä. Rousseau lähti kollektivistisesta vapauskäsityksestä – mikäli kansan yhteistahto määrää jotain, tämä myös on kansalle parhaaksi, eikä kansan kollektiivisen vapauden periaatetta loukata vaikka individualistisessa mielessä jonkun yksilön vapautta loukattaisiinkin. Rousseau katsoi, että yhteiskunnan ja ihmisluonnon välillä on perustavanlaatuinen kuilu. Hän katsoi, että ihmiset ovat luonnostaan hyviä, "jaloja villejä", ollessaan luonnontilassa, jossa myös ihmiskunta oli ollut ennen sivistyksen ja yhteiskunnan luomista. Yhteiskunta oli kuitenkin pilannut ihmiset. Rousseaun kenties merkittävin teos on Yhteiskuntasopimuksesta, joka hahmottelee legitiimin poliittisen järjestyksen perusteita. Se julkaistiin vuonna 1762 ja siitä tuli yksi vaikutusvaltaisimmista poliittisen filosofian teoksista länsimaisessa perinteessä. Rousseau esitti, että luonnontila taantuu ja rappeutuu lopulta epäinhimilliseksi tilaksi, jossa ei ole lakeja eikä moraalia, missä vaiheessa ihmiskunnan tulee joko perustaa laillisia instituutioita tai tuhoutua. Taantumuksen tilassa ihmiset ovat yhä kasvavassa kilpailussa toistensa kanssa, mutta kuitenkin yhä riippuvaisempia toisistaan. Nämä kaksijakoiset paineet uhkaavat sekä hänen selviytymistään että vapauttaan. Rousseaun mukaan ihmiset voivat sekä säilyttää itsensä että vapautensa liittymällä yhteen yhteiskuntasopimuksella ja hylkäämällä vaateensa luonnonoikeudesta. Tämä johtuu siitä, että alistautuminen koko kansan yleistahdolle takaa sen, ettei yksilöiden tarvitse alistua toistensa tahdoille, sekä sen, että kaikki noudattavat tätä tahtoa, koska kaikki ovat yhdessä lain kirjoittajia. Rousseau katsoi, että suvereniteetin tuli olla kansalla, mutta teki kuitenkin selvän eron suvereenin ja hallituksen välillä. Hallituksen tehtävänä oli toteuttaa ja soveltaa yleistahtoa, ja sen tuli koostua pienemmästä joukosta kansalaisia eli raatimiehistä. Yksi Rousseaun poliittisen filosofian perusperiaatteista oli se, että politiikkaa ja moraalia ei tullut erottaa toisistaan. Kun valtio epäonnistui moraalisessa toiminnassa, se lakkaa toimimasta oikealla tavalla ja sen auktoriteetti kansalaisten yli lakkaa. Toinen tärkeä periaate oli vapaus, jonka suojelemiseksi valtio oli luotu.
John Stuart Mill (20. toukokuuta 1806 – 8. toukokuuta 1873) oli englantilainen filosofi ja taloustieteilijä, joka tunnetaan parhaiten utilitaristisen moraaliteorian kehittäjänä, taloustieteilijänä ja loogikkona. Historiankirjoihin Mill on jäänyt ennen kaikkea yhteiskunnallisena ajattelijana, joka vaati muun muassa valistuksen ajan ihanteita, yksilönvapautta ja ihmisten arviointia vain heidän ansioidensa pohjalta. Mill tunnetaan parhaiten utilitaristisen moraaliteorian kehittäjänä kummisetänsä Jeremy Benthamin ajatusten pohjalta. Eläessään hänet tunnettiin myös eräänä aikansa vaikutusvaltaisimmista taloustieteilijöistä. Milliä on pidetty klassisen liberalismin perinteen ajattelijoista yhtenä vasemmistolaisimmista tai ei enää klassisen liberalismin vaan sosiaaliliberalismin yhtenä ensimmäisistä edustajista. 1830-luvulla hän etääntyi klassisesta liberalismista muttei luopunut yksilökeskeisyydestä. Millille sosialismi tarkoitti yksilöiden yhteistyötä yhteisten päämäärien eteen (vastakohtana itsekäs egoismi), ei pakollista yhteisomistusta. Mill oli individualisti, jolle yhteisöillä ei ollut itseisarvoa, eikä hän hyväksynyt niitä asioita, joita nyt tunnemme nimillä marxismi, suunnitelmatalous tai keskitetty päätöksenteko. Hänen kuuluvuudestaan klassisen liberalismin ajattelijoihin on käyty kiistelyä. Hän allekirjoittaa esimerkiksi liberalismin perusperiaatteen pakkovallan vastustamisesta, uhrittomien rikosten turhuudesta ja valtiovallan roolin rajoittamisen tarpeellisuudesta. Toisaalta Millin ajattelu ei taivu yksityisen eduntavoittelun ja kilpailun ehdottomaksi puolustukseksi. Hän oli sitä mieltä, että ”ihmiskunnan tulevaisuuden suurin vaara on kaupallisen hengen rajoittamaton vaikutus”.
Adam Smith (5. kesäkuuta 1723 Kirkcaldy, Skotlanti – 17. heinäkuuta 1790 Edinburgh, Skotlanti) oli skotlantilainen taloustieteilijä ja moraalifilosofi. Hän oli yksi skotlantilaisen valistuksen avainhahmoja. Smithiä pidetään nykyaikaisen taloustieteen isänä, vapaakaupan varhaisena kannattajana ja keskeisenä klassisena liberaalina. Hänen tunnetuin teoksensa on vuonna 1776 julkaistu Kansojen varallisuus. Kansojen varallisuudessa (An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations, lyhyemmin The Wealth of Nations, 9. maaliskuuta 1776) Smith kuvaili ihmisten yksittäisten vapaaehtoisten vaihtokauppojen verkostoa eli markkinataloutta vastapainona silloin vallinneelle, kansalliseen sääntelyyn ja etuoikeuksiin perustuvalle merkantilismille (Smithin keksimä nimitys). Smithin keksimä on muun muassa vertauskuva näkymätön käsi, joka "ohjailee" ihmisten toimintaa vapaassa taloudessa: teorian mukaan järkevät, omaa etuaan ajavat ihmiset hyödyttävät kaikkia pidemmällä aikavälillä, kun he eivät saa pakottaa toisia vaan voivat hyötyä näistä vain tarjoamalla näille vastapalveluksia (esimerkiksi rahaa tavarasta tai työstä). Eiväthän järkevät ei-pakotetut ihmiset osallistu mihinkään, mitä he eivät pidä vaivansa tai hintansa arvoisena, hän järkeili. Tällä perusteella hän vastusti taloudellisenkin toiminnan rajoituksia. Toisaalta Smithin näkymättömän käden tulkinta on moninaista ja osin tarkoitushakuistakin. Smith kannatti vapaakauppaa samasta syystä kuin maiden sisäistäkin kauppaa: hän näki työjaon ja erikoistumisen periaatteen olevan hyödyllistä myös kansainvälisellä tasolla. Käytännön politiikassa Smith kannatti silti joitakin protektionistisia lakeja Britannian edun ajamiseksi.
Max Horkheimer (1895-1973) oli saksalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko. Horkheimer on niin sanotun Frankfurtin koulukunnan (Herbert Marcuse, Theodor W. Adorno, Leo Lowenthal, Friedrich Pollock, Erich Fromm) perustajahahmo ja sen keskeisten teoreettisten linjausten kirjoittaja. Hän oli keskeinen kriittisen teorian ja länsi-marxilaisuuden kehittäjä. Muun muassa teoksissaan Valistuksen dialektiikka (kirjoitettu yhdessä Theodor W. Adornon kanssa) ja Eclipse of Reason (1947) sekä lukuisissa artikkeleissaan (muun muassa traditionaalinen ja kriittinen teoria) hän kehitteli syvälle menevää länsimaisen sivilisaation kritiikkiä erityisesti järjen käsitteen luonteen muutosta paikantaen. Horkheimer ajatteli, että kulttuuri ja tietoisuus omasivat osittain erillisen ja aktiivisen roolin talouden ulkopuolella. Tässä hän irtaantui selvästi niin sanotuista vulgaarimarxilaisista yhteiskuntaa kuvaavista teorioista. Hän arvosteli välineellistä järkeä, jonka hän väitti olevan vallitseva järjen muoto niin kapitalistisissa kuin sosialistisissa yhteiskunnissa.
Theodor Ludwig Wiesengrund Adorno (11. syyskuuta 1903 – 6. elokuuta 1969) oli saksalainen sosiologi, filosofi, musiikkitieteilijä ja säveltäjä, joka tunnetaan hänen massakulttuuriin ja kulttuurituotantoon suuntaamastaan kritiikistä. Adorno kuului niin kutsuttuun Frankfurtin koulukuntaan, jonka muita jäseniä olivat muun muassa Max Horkheimer, Herbert Marcuse ja Jürgen Habermas. Adornon (ja muun Frankfurtin koulukunnan) mukaan edistynyt kapitalismi oli onnistunut sisällyttämään tai lopettamaan voimat, jotka kykenisivät romahduttamaan sen, ja että vallankumouksellinen hetki, jolloin se olisi voitu muuttaa sosialismiksi oli mennyt ohi. Teoksessaan Negatiivinen dialektiikka (1966) hän toteaa, että filosofia on edelleen tarpeellista koska tämän asian ymmärtämisen aika meni ohi. Adornon mukaan kapitalismi oli vakiintunut yhä voimakkaammin, koska se hyökkäsi vallankumouksellisen tietoisuuden objektiiviseen perustaan ja koska se hävitti individualismin, joka oli ollut kriittisen tietoisuuden perusta. Adorno näki kulttuuriteollisuuden alueena, jossa kriittiset taipumukset ja mahdollisuudet eliminoitiin. Hänen mukaansa kulttuuriteollisuus manipuloi väestöä tuottaessaan ja levittäessään kulttuuritavaroita joukkotiedotusvälineiden kautta. Populaarikulttuuri oli yksi syistä, joiden vuoksi ihmiset muuttuivat passiiviseksi. Populaarikulttuurin kuluttamisen kautta saatavilla olevat "helpot nautinnot" tekivät ihmisistä tottelevaisia ja tyytyväisiä, huolimatta siitä miten huonoissa taloudellisissa oloissa he elivät. Vaihtelu kulttuurihyödykkeiden välillä saavat ne näyttämään erilaisilta, vaikka ne ovatkin vain saman teeman variaatioita. Adornon mukaan "samaa asiaa tarjotaan kaikille kulutushyödykkeiden standardoidun tuotannon kautta", mutta tämä peitetään "maun manipuloinnilla ja virallisen kulttuurin teeskentelemällä individualismilla". Adorno kutsui tätä ilmiötä pseudo-yksilöllistämiseksi ja aina-samaksi. Taidefilosofiassaan hän asettuu kaikkia taiteelle annettuja sisältöjä vastaan. Modernissa maailmassa taide voi toimia itsenäisesti, olla vain taidetta. Tähän sen hänestä tulee myös pyrkiä. Adornon postuumi teos Esteettinen teoria on modernin taidefilosofian klassikko.
Herbert Marcuse (s. 19. heinäkuuta 1898 Berliinissä, k. 29. heinäkuuta 1979 Starnbergissä) oli saksalais-amerikkalainen sosiologi ja filosofi, joka tunnetaan erityisesti työstä Frankfurtin koulukunnan ja kriittisen teorian piirissä. Marcusen pääteokset ilmestyivät hänen Yhdysvalloissa viettämänään aikana. Teoksessaan Eros and Civilization (1955) hän pyrki yhdistämään Karl Marxin ja Sigmund Freudin ajattelun. Marcusen Yksiulotteinen ihminen puolestaan sai kaikupohjaa 1960-luvun lopun opiskelijaliikkeestä. Marcuse puhui usein opiskelijoiden mielenosoituksissa ja siten häntä – vastoin omaa näkemystään – alettiin pitää "uusvasemmiston isänä". Marcusen tärkeimpiä oppilaita on Jürgen Habermas.
Jürgen Habermas (s. 18. kesäkuuta 1929 Düsseldorf) on saksalainen filosofi ja yhteiskuntateoreetikko, joka tunnetaan erityisesti kommunikatiivisen rationalismin ja julkisuuden (engl. public sphere) teorioiden kehittäjänä. Habermas edustaa kriittistä teoriaa ja pragmatismia. Habermas itse näkee jatkavansa Kantin ja valistusajan sekä demokraattisen sosialismin perinteessä painotuksellaan, jonka mukaan ihmiskunta kykenee saavuttamaan järjenkäytön avulla inhimillisemmän ja tasa-arvoisemman maailman. Habermas pitää tärkeimpänä saavutuksenaan kommunikatiivisen järjen tai kommunikatiivisen rationalismin käsitteen ja teorian kehittämistä, joka eroaa perinteisestä rationalismista sijoittamalla järjen henkilöidenvälisen viestinnän rakenteisiin eikä niinkään tietoisiin henkilöihin tai todellisuuteen.
Leo Löwenthal (3. marraskuuta 1900 Frankfurt am Main, Saksa – 21. tammikuuta 1993 Berkeley, Kalifornia) oli saksalainen sosiologi, joka liitetään yleensä Frankfurtin koulukuntaan. Löwenthalin työt lukeutuvat myös kirjallisuussosiologian pohjatöihin.
Erich Fromm (23. maaliskuuta 1900 Frankfurt am Main Saksa - 18. maaliskuuta 1980 Locarno Sveitsi) oli kansainvälisesti arvostettu saksalais-amerikkalainen psykoanalyyttisen opin kehittäjä, humanistifilosofi sekä tietokirjailija. Hän oli myös Frankfurtin koulukunnan jäsen. Hänen teorianmuodostuksensa perustuu muiden Frankfurtin koulukunnan jäsenten tavoin Karl Marxin tiettyihin teorioihin, mutta myös Sigmund Freudin näkemyksillä on siinä iso osansa. Tässä yhdistelmässä Freudin näkemysten mukaan ihmisen piirteet ovat biologiasta määräytyviä, kun Marxin näkemysten mukaan määräytyminen toteutuu ympäröivän yhteiskunnan ja tarkemmin sen taloudellisen järjestelmän sanelemissa puitteissa. Vapaus oli Frommin ensimmäisen tunnetun vuonna 1941 julkaistun teoksen Pako vapaudesta (Escape from Freedon tai The Fear of Freedom) keskeinen aihe. Ja tuohon hyvin oudolta vaikuttavaan Marx & Freud kaksinapaisuuteen Fromm lisäsi vielä tuon oman ajattelunsa keskeisimmän lähtökohdan, joka on kovin vieras sekä Marxille että Freudille, eli vapauden. Hänen näkemyksensä mukaan ihmiset nousevat kahden esikuvan determinististen näkemysten yläpuolelle juuri vapauden lähtökohdan kautta. Vapaudesta hän tekikin koko ajattelunsa keskeisimmän piirteen.
Naomi Klein (s. 5. toukokuuta 1970 Montreal) on kanadalainen toimittaja, kirjailija ja kansalaistoimija. Klein tunnetaan parhaiten vuonna 2000 julkaistusta globalisaatiokriittisestä teoksestaan No Logo. Vuonna 2000 Klein julkaisi kirjan No Logo, josta tuli pian globalisaatiokriittisen liikkeen tunnus. Kirja kritisoi brändipainotteista kulutuskulttuuria kuvaamalla suuryritysten toimintaa. Nämä yritykset ovat myös yleensä syyllistyneet työntekijöiden riistoon maailman köyhimmissä maissa tavoitteenaan aina suuremmat tuoto. Hän arvosteli Nike-yhtiötä kirjassaan niin paljon, että siitä tuli yksi ensimmäisistä julkaisuista, joka sai vastauksen suoraan itse yhtiöltä. On väitetty, että Klein osoitti No logossa tarkoittamattaan, että investoinnit merkkeihin tekevät yritykset haavoittuviksi kuluttajille ja kansalaistoimijoille ja näin pakottavat ne toimivaan paremmin kuin tuntemattomat halpamerkit.
Niccolò di Bernardo dei Machiavelli (3. toukokuuta 1469 – 21. kesäkuuta 1527) oli firenzeläinen renessanssin ajan filosofi. Vaikka renessanssin ajan Italia eli kulttuurista hurmosta, se oli samaan aikaan ajautumassa poliittiseen kaaokseen. Firenze, joka oli 1400-luvulta lähtien ollut hallitsevassa asemassa suhteessa naapureihinsa, oli menettämässä asemiaan. Firenzeltä puuttui voimakastahtoinen hallitsija, joka olisi voinut yhdistää kaupungin toisiaan vastaan juonittelevat suvut. Myös modernit kansallisvaltiot Ranska ja Espanja sekä Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta muodostivat vakavan uhan koko hajanaiselle niemimaalle. Machiavellin teoksia on luettava tätä taustaa vasten. Maanpaossa (johon hänet oli määrätty salaliitosta epäiltynä) vuonna 1513 Machiavelli kirjoitti tunnetuimman teoksensa Ruhtinaan. Siinä hän esittelee ihannemallinsa hallitsijasta, jonka ainoana moraalina tulee olla päämääräänsä pyrkiminen suosiosta välittämättä. Ilmiötä kutsutaan myös machiavellismiksi.
Charles-Louis de Secondat, paroni de la Brède et de Montesquieu (ennen 18. tammikuuta 1689 Château La Brède – 10. helmikuuta 1755 Pariisi) oli kuuluisa filosofi ja valistuksen ajan kirjailija. Hän oli koulutukseltaan juristi, mutta varallisuutensa ansiosta pystyi keskittymään kirjoittamiseen. Montesquieun tunnetuimmat teokset ovat Persialaisia kirjeitä (1721) ja De l'Esprit des Lois (1748, Lakien henki, ei suom.), jota pidetään hänen pääteoksenaan. De l'Esprit des Lois on laaja teos, jossa käsitellään monia lainsäädännön aloja ja vertaillaan eri maissa eri aikakausina voimassa olleita lain säännöksiä. Teos tunnetaan kuitenkin parhaiten siitä, että siinä Montesquieu esittelee vallan kolmijako-oppinsa, jolla on ollut hyvin suuri merkitys länsimaisten demokratioiden hallitusmuotojen kehitykselle. Montesquen mukaan "hallitusvalta pitää rakentaa siten, että yhdenkään ihmisen ei tarvitse pelätä toista", ja tämä ja hänen esittämänsä tarkka vallan ositus ja osien tasapainotus vaikutti myöhemmin ratkaisevasti USA:n perustuslakiin. Pääteoksensa Lakien henki Montesquieu julkaisi anonyymisti vuonna 1748. Kirjasta tuli äärimmäisen vaikutusvaltainen Ranskassa ja Britannian Amerikan-siirtokunnissa. Kirkko kielsi Montesquieun kirjat mutta muualla Euroopassa, etenkin Britanniassa, niitä arvostettiin suuresti. Vaikka Montesquieu ei ollut puhdasverinen liberaali, hänen vallan kolmijako-opistaan tuli osa liberalismin ydintä. Lakien hengessä Montesquieu puoltaa perustuslaillisuutta, vallanjakoa, orjuuden lakkauttamista, ihmisoikeuksia ja laillisuusperiaatetta. Toisaalta Montesquieulla oli monia myöhempien valistusajattelijoiden näkemyksiä konservatiivisempia kantoja, esimerkiksi hän hyväksyi perinnöllisen vallan ja ensiksi syntyneen etuoikeudet. Hänestä nainen saattoi johtaa hallitusta, muttei perhettä.
Mihail Aleksandrovitš Bakunin 30. toukokuuta 1814, Prjamuhino, Venäjä – 1. heinäkuuta 1876, Bern, Sveitsi) oli venäläinen anarkisti ja vallankumouksellinen. Bakuninia voidaan pitää yhtenä ensimmäisen sukupolven anarkismin teoreetikoista ja anarkismin oppi-isänä yhdessä Pierre-Joseph Proudhonin kanssa. Bakuninin näkemyksen mukaan työläisten tuli vallankumouksessaan tuhota valtio muiden sorron muotojen kanssa. Bakuninin mukaan Marxin ja tämän kannattajien pyrkimys perustaa ”työläisten valtio” johtaisi vain uuden ”punaisen diktatuurin” syntyyn. Bakuninilla oli myönteinen ihmiskäsitys ja hänen näkemyksensä mukaan sosialistisessa yhteiskunnassa ei tarvittaisi poliisia, koska rikollisuus johtuu nykyisen yhteiskunnan repressiivisestä luonteesta.
Pjotr Aleksejevitš Kropotkin, 9. joulukuuta 1842 - 8. helmikuuta 1921, oli venäläinen ruhtinas, anarkisti ja maantieteilijä. Kirjoissaan (esimerkiksi englanniksi kirjoitetussa teoksessa Factories, Fields and Workshops, 1898) Kropotkin hahmotteli sosialistista, hierarkiattomasti järjestettyä yhteiskuntaa, jossa tuotanto on järjestetty pitkälti paikallisella tasolla. Kropotkin kirjoitti myös kirjan Mutual Aid: Factor of Evolution (1902), jossa hän argumentoi aikalaistensa, mm. T. H. Huxleyn, sosiaalidarvinismia vastaan, että evoluutiossa kilpailun sijaan keskeistä on yksilöiden välinen auttaminen. Lajien yksilöt tekevät yhteistyötä keskenään, ja näiden yhteistyön muotojen kehittyminen on tärkeää lajin selviytymisen kannalta.
Henry David Thoreau (12. heinäkuuta 1817 – 6. toukokuuta 1862) oli yhdysvaltalainen yhteiskuntakriitikko ja filosofi, joka vastusti orjuutta ja kannatti abolitionismia. Thoreaun tunnetuimmat teokset ovat Elämää metsässä ja Kansalaistottelemattomuudesta. Ensin mainitussa hän kuvaa yksinkertaista elämää metsässä arvostellen aikansa yhteiskuntaa. Jälkimmäisessä teoksessa hän esittelee kansalaistottelemattomuuden käsitteen. Luontoa koskevissa kirjoituksissaan Thoreau ennakoi nykyaikaista ekologista ajattelua. Omana aikanaan Thoreau edusti erästä transsendentalismin suuntausta, joka korosti suhdetta ihmisen ja ympäristön välillä. Transsendentalismi oli ulkonaisesti vähäpätöinen liike, mutta 1800-luvun lopulla sen keskeiset nimet Ralph Waldo Emerson ja Thoreau nousivat englanninkielisen kirjallisuuden merkkihenkilöiksi.
Charles Taylor (s. 5. marraskuuta 1931) on kanadalainen filosofi, joka tunnetaan näkökulmistaan moraaliin ja moderniin länsimaisen yksilön ja ryhmän identiteettiin. Hänet luokitellaan usein kommunitaristiksi. Taylor työskenteli moraalifilosofian professorina Oxfordissa sekä poliittisten tieteiden ja filosofian professorina McGillin yliopistolla Montrealissa, Kanadassa (nykyisin emeritusprofessori). Hänellä on nykyisin osa-aikainen nimitys lain ja filosofian professorina Northwestern-yliopistolla Evanstonissa, Illinoisissa. Yksi Taylorin keskeisistä teemoista ensimmäisestä monografiastaan The Explanation of Behaviour (1964) lähtien on ollut erilaisten reduktionististen hankkeiden vastustaminen. Osansa kritiikistä ovat saaneet mm. behavioristinen psykologia ja koko positivistinen tieteenihanne sekä monet muut luonnontieteelliseen selitysmalliin perustuvat projektit ihmistieteiden alueella. Lähinnä hänen tarkoituksenaan on ollut vastustaa positioita, joita voidaan luonnehtia 'naturalistisiksi'. Taylorin erään keskeisen tukimuskohteen, modernin identiteetin, suhteen tämä tarkoittaa sitä, että naturalistiset ja epäkulttuuriset selitysmallit luulevat länsimaisen modernisuuden keskeisten piirteiden (kuten individualismin nousun, välineellisen järjen korostamisen, tosiasioiden ja arvojen erottamisen, 'maallistumisen') olevan kaikkien inhimillisten kulttuurien potentiaalinen kehitysaste. Taylor itse pyrkii omassa historiallista ja kulttuurillista tarkastelua korostavassa näkemyksessään hahmottamaan modernia ihmistä ja modernin kulttuuria vain eräänä mahdollisena elämänmuotona. Modernilla (länsimaisella) ihmisellä on oma historiansa, joka ei ole muotoutunut välttämättömien kehityskulkujen mukaan, vaan ihmisen itsensä käymien kiistojen ja kamppailujen myötä. Tätä modernia identiteettiämme Taylor tutkii myös Autenttisuuden etiikassa. Autenttisuuden etiikka perustuu ajatukseen ihmisestä itsestään etiikan lähteenä: hyvyys voidaan löytää/tunnistaa omista sisäisistä moraalisista tuntemuksistamme. Etiikan lähde nähdään olevan meissä itsessämme, eikä esimerkiksi Jumalassa, joten "meidän on saavutettava kyky kuunnella moraalitunteita, jotta voisimme olla aitoja ja ehjiä ihmisiä". Ihmisenä olemisenkaan ei enää ainakaan romantiikan jälkeen ymmärretä olevan kaikkien ihmisten kohdalla samanlaista, vaan meillä jokaisella on oma yksilöllinen olemisen tapamme. Jokaisen on luotava oma identiteettinsä ja oltava sille uskollinen. Monet autenttisuuden kulttuurin muodot (mm. sen kaikkein narsistisimmat muodot) eivät Taylorin mukaan tee oikeutta 'alkuperäiselle' autenttisuuden idealle. Päinvastoin, ne kääntyvät autenttisuuden ideaa vastaan ja näin ollen vain edesauttavat sitä välineellisen järjen ja atomismin ylivaltaa, jota niiden piti vastustaa.
Edmund Burke (12. tammikuuta 1729 – 9. heinäkuuta 1797) oli irlantilais-brittiläinen valtiomies, kirjailija, puhuja ja poliittinen filosofi.Hän tuki amerikkalaisten siirtokuntien itsenäistymistä Yrjö III:n aikana, jolloin myös Amerikan vallankumous puhkesi. Sen sijaan hän vastusti Ranskan vallankumousta, ja sen ansiosta hänestä tuli Whigien konservatiivisen ryhmän johtavia jäseniä. Vuonna 1790 julkaistussa teoksessaan Reflections on Revolution Burke arvosteli Ranskan vallankumouksen poliittisia periaatteita. Häntä pidetään nykyaikaisen konservatismin isänä. Burken ajattelun mukaan poliittiset sopimukset perustuvat ennemminkin periaatteisiin ja kirjoittamattomiin lakeihin, kuin luontaisiin oikeuksiin ja tasa-arvoon. Luontaisen tasa-arvon ihanne on vaarallinen. Yhteiskunta on monimutkainen kokonaisuus, joka kehittyy asteittain. Burke mainitsee orgaanisen yhteiskunnan,jossa tulee esiin se, että yhteiskunnallisten ja poliittisten suhteiden on väistämättä perustuttava perinteisiin. Burken näkemykset ovat siis erittäin tasa-arvo kriittisiä. Konservatismin tukipilareiksi hän luki uskon perinteeseen, pragmatismiin ja orgaaniseen yhteiskuntaan.
William Godwin (3. maaliskuuta 1756 – 7. huhtikuuta 1836) oli englantilainen journalisti, kirjailija ja poliittinen filosofi. Godwin oli aikansa tunnetuimpia ateisteja ja anarkistisen liikkeen esikuvia. William Godwin oli individualistinen anarkisti ja filosofinen anarkisti, joka sai vaikutteita valistusajasta ja kehitti monen mielestä ensimmäisen modernin anarkistisen koulukunnan. Godwin oli utilitaristi, joka kuitenkin uskoi, että kaikki yksilöt eivät ole samanarvoisia vaan enemmän sosiaalista hyvää tuottavat ovat arvokkaampia ja siksi heitä pitäisi suosia: siis kaikilla ei olisi samoja oikeuksia. Godwin vastusti valtiovaltaa, koska se puuttuu yksilön oikeuteen, "yksityiseen harkintaan", päättää, mikä hänen toimintansa maksimoisi utiliteetin (hyödyn). Hän tuomitsee muutkin yksilön harkintaa rajoittavat auktoriteetit. Vaikka Godwin vastusti valtiovaltaa, hänen mukaansa minimivaltio on toistaiseksi "välttämätön paha", joka ajan mittaan tiedon lisääntyessä tulisi yhä merkityksettömämmäksi ja vallattomammaksi. Hän vastusti erityisesti demokratiaa peläten enemmistön sortavan yksilöä, joskin piti diktatuuria vielä demokratiaakin pahempana. Godwin tuki yksityistä omistusoikeutta ja sanoi: "jokainen on oikeutettu työnsä tuotosten hallitsemiseen". Toisaalta hän suositteli, että yksilöt antaisivat toisilleen lahjaksi tarpeetonta omaisuuttaan näiden tarvitessa sitä. Siis vaikka ihmisillä oli oikeus yksityisomaisuuteen, heidän tulisi olla altruisteja. Tämä perustui utilitarismiin. Tähän lahjoittamiseen ei kuitenkaan saisi pakottaa, vaan sen tulisi olla yksilön "vapaan harkinnan" varassa.
Pierre-Joseph Proudhon (lausutaan [pʁudɔ̃] (15. tammikuuta 1809 – 19. tammikuuta 1865) oli ranskalainen ekonomisti, sosiologi sekä filosofi. Hän oli ensimmäinen, joka käytti itsestään nimitystä ”anarkisti”. Hänen tunnetuin lauseensa oli ”Omaisuus on varkautta”, toinen Proudhonin sloganeista oli "Anarkia on järjestystä". Anarkistien tunnettu logo (A-kirjain O:n sisällä) kuvaa juuri tätä lausetta. Proudhon vastusti valtiota ja halusi tilalle vapaaehtoisten yhteisöjen vapaaehtoiset liitot. Hän oli anarkososialisti mutta halusi anarkososialistisen yhteiskunnan toteutettavaksi ilman pakkoa ja väkivaltaa. Hän piti omaisuutta vapauden perustana. Hänestä omalla työllä tuotettu oli oikeutettua omaisuutta. Hän laski tähän paitsi suoraan itse tehdyt tuotteet, myös omaisuutta myymällä ja ostamalla tai muuten hankitun omaisuuden, kunhan hankinnassa ei käytetty väkivaltaa. Omaisuus on yhteiskunnan spontaani luomus ja suoja kaikenvaltaavaa valtiovaltaa vastaan mutta myös luo mahdollisuuden väärinkäyttöön, riistoon ja varkauteen. Proudhonia pidetään silti sosialistina, koska hän kannatti sitä, että työntekijät omistaisivat tuotantovälineensä, eivät kapitalistit.
Hän halusi lakkauttaa valtion ja sen tilalle tulisivat vapaaehtoisten muodostamat kunnat ja niiden muodostamat liitot (federaatiot). Proudhonin mielestä ihminen ei ole luonnostaan hyvä eikä liioin paha, vaan hänen hyvyytensä tai pahuutensa määrittyy niistä ulkoisista oloista, jotka ovat muovanneet hänen luontoaan. Jotta ihminen voisi elää Proudhonin kuvaamassa anarkiassa, tulisi heidän olla huomattavasti valistuneempia kuin nyt ja kunnioittaa muita ihmisiä suuresti, jotta hallintokoneisto kävisi turhaksi. Hallinnon tulisi olla vain eräänlainen mielipiteiden vaihtofoorumi tärkeille asioille. Proudhon myönsi kuitenkin utopiansa vaikeuden sillä oikeudenmukaisuus on henkinen ominaisuus, joka kehittyy ihmisessä hitaimmin ja sen esiin saaminen vaatii ankaraa ja tarmokasta kasvatusta.
Pjotr Aleksejevitš Kropotkin, 9. joulukuuta 1842 - 8. helmikuuta 1921, oli venäläinen ruhtinas, anarkisti ja maantieteilijä. Kirjoissaan (esimerkiksi englanniksi kirjoitetussa teoksessa Factories, Fields and Workshops, 1898) Kropotkin hahmotteli sosialistista, hierarkiattomasti järjestettyä yhteiskuntaa, jossa tuotanto on järjestetty pitkälti paikallisella tasolla. Kropotkin kirjoitti myös kirjan Mutual Aid: Factor of Evolution (1902), jossa hän argumentoi aikalaistensa, mm. T. H. Huxleyn, sosiaalidarvinismia vastaan, että evoluutiossa kilpailun sijaan keskeistä on yksilöiden välinen auttaminen. Lajien yksilöt tekevät yhteistyötä keskenään, ja näiden yhteistyön muotojen kehittyminen on tärkeää lajin selviytymisen kannalta.
Henry David Thoreau (12. heinäkuuta 1817 – 6. toukokuuta 1862) oli yhdysvaltalainen yhteiskuntakriitikko ja filosofi, joka vastusti orjuutta ja kannatti abolitionismia. Thoreaun tunnetuimmat teokset ovat Elämää metsässä ja Kansalaistottelemattomuudesta. Ensin mainitussa hän kuvaa yksinkertaista elämää metsässä arvostellen aikansa yhteiskuntaa. Jälkimmäisessä teoksessa hän esittelee kansalaistottelemattomuuden käsitteen. Luontoa koskevissa kirjoituksissaan Thoreau ennakoi nykyaikaista ekologista ajattelua. Omana aikanaan Thoreau edusti erästä transsendentalismin suuntausta, joka korosti suhdetta ihmisen ja ympäristön välillä. Transsendentalismi oli ulkonaisesti vähäpätöinen liike, mutta 1800-luvun lopulla sen keskeiset nimet Ralph Waldo Emerson ja Thoreau nousivat englanninkielisen kirjallisuuden merkkihenkilöiksi.
Michel (Paul-Michel) Foucault (15. lokakuuta 1926, Poitiers – 25. kesäkuuta 1984, Pariisi) oli ranskalainen filosofi. Foucault tunnetaan ennen kaikkea tietoa, valtaa ja itsetekniikoita koskevasta ajattelustaan. Foucault on lainatuimpia ajattelijoita, ja yhdessä Jean-Paul Sartren kanssa, 1900-luvun tunnetuimpia ranskalaisia älykköjä. Foucault'n ajattelu ylitti tutkimusalojen rajat, ja hänen kirjoituksillaan on ollut suuri vaikutus useilla eri tieteenaloilla, etenkin yhteiskuntatieteissä, historiantutkimuksessa ja tieteenhistoriassa. Foucault ei itse halunnut määritellä omaa asemaansa minkään filosofisen koulukunnan mukaan. Hänen ajattelunsa nousi ranskalaisesta tieteenhistorian ja filosofian perinteestä ja kiinnostuksesta tiettyjä perinteisen filosofian vieroksumia ilmiöitä, kuten hulluutta, sairautta, laittomuutta ja seksuaalisuutta kohtaan. Foucault halusi myös koetella filosofiaa muihin tiedonmuotoihin nähden ja käsitteli ajattelussaan erityisesti psykiatriaan, lääketieteeseen, historiaan, ihmistieteisiin, kirjallisuuteen, rikosoikeuteen ja teologiaan liittyviä aiheita. Foucault'n ajatteluun vaikutti vahvasti 1960-luvun strukturalismi, ja häntä onkin usein pidetty jälkistrukturalistisena ajattelijana. Arvostelijoidensa taholta Foucault on myös usein liitetty postmodernismiin. Itse hän sanoi, ettei ymmärtänyt mihin ongelmiin tai ajattelusuuntaan käsitteellä postmoderni viitataan. Strukturalismin ansiona hän oli nähnyt subjektin kysymyksen uudelleen järjestämisen ja sen keskeisen filosofisen roolin hylkäämiseen. Vaikka etenkin Jürgen Habermas arvosteli Foucault'ta valistuksen perinteen hylkäämisestä, Foucault itse katsoi jatkaneensa ajattelussaan valistuksen itsekriittistä perinnettä ja historiallisen järjen itsekritiikkiä. Viimeisinä vuosinaan hän nimesi ajattelunsa pyrkimyksen: luoda filosofista omaa itseämme ja olemassaoloamme kyseenalaistavaa historiallista ontologiaa. Foucault pysyikin loppuun asti ns. filosofisen humanismin ja antropologian kriitikkona.
Jean-Paul Charles Aymard Sartre (21. kesäkuuta 1905, Pariisi – 15. huhtikuuta 1980, Pariisi) oli ranskalainen filosofi, kirjailija ja yhteiskuntakriitikko. Hän oli eksistentialismin kuuluisimpia edustajia. Sartre lainasi paljon ajatuksia muun muassa Kierkegaardilta, Heideggerilta ja Husserlilta. Sartren esikoisromaani ja myös tunnetuin teos on pohdintaa olemassaolon tarkoituksettomuudesta sisältävä romaani Inho. Sartrelle myönnettiin vuonna 1964 Nobelin kirjallisuuspalkinto, josta hän kuitenkin kieltäytyi, koska se olisi sitonut hänet järjestelmään, jota Sartre arvosteli yksilökeskeisessä eksistentialismissaan. Sartren elämänkumppani oli Simone de Beauvoir (1908–1986) heidän suhteensa oli vapaamuotoinen ja enemmänkin kumppanuudellinen kuin perinteisen "porvarillinen" parisuhde. Ajattelussaan Sartre korostaa äärimmäisyyksiin asti ihmisen väistämätöntä vapautta ja vastuuta. Jumalaa ei ole olemassa, eikä mikään muukaan ihmisen ulkopuolinen voi asettaa arvoja tai päämääriä yksilön elämälle. Arvojen luominen ja tavoitteiden asettaminen on ihmisen tehtävä. Ihminen valitsee itsensä jonkinlaisena jokaisena hetkenä uudestaan ja luo omat arvonsa ja toimii niiden mukaisesti, mutta on silti vapaa valitsemaan ne uudestaan. On itsepetosta ajatella, ettei itseään tai omaa suhtautumistaan mihin tahansa voi muuttaa. Kaikki asiat ovat olemassa, vain niiden ilmeneminen ihmisille on yksilökohtaista. Yksilön tietoisuus on sidottu ympäröivään todellisuuteen. Siitä ei ole mielekästä puhua todellisuudesta irrotettuna, koska tietoisuus on nimenomaan niiden välistä suhdetta. Tietoisuus on aina tietoisuutta jostain. Tietoisuus ei itsessään ole mitään, vaan se kohdistuu suoraan kohteeseen todellisuudessa, ei sellaisena, millaisena yksilö sen näkee, vaan sellaisena, millainen se on. Tulkinnat kohteesta tosin ovat yksilökohtaisia.
Simone de Beauvoir, 9. tammikuuta 1908 Pariisi – 14. huhtikuuta 1986 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, filosofi ja feministi. Beauvoir oli yksi ranskalaisista eksistentialistifilosofeista Albert Camus’n ja Jean-Paul Sartren rinnalla. Eksistentialistina de Beauvoir oli sitä mieltä, että ihmiset ovat vastuussa siitä, millaisia merkityksiä he antavat elämälleen. Jokainen yksilö on pohjimmiltaan oma maailmansa. Beauvoirin tunnetuin teos on Toinen sukupuoli (Le Deuxième Sexe, 1949), joka käsittelee miehen ja naisen keskeisiä sukupuolisia eroja ja perustavanlaatuisesti toisistaan poikkeavaa kokemusta sukupuolesta ja sosiaalisesta sukupuolesta. Beauvoirin kenties lainatuin lause "naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan" tiivistää Beauvoirin näkemyksen naiseudesta: yhteiskunta sosiaalistaa naiset toisiksi suhteessa miehiin eli yhteiskunnan vahvempaan puoliskoon. Näin ollen nainen on aina tuomittu jäämään toiseksi ja vähemmäksi, ja hänet kasvatetaan kantamaan tätä ristiään sitä kyseenalaistamatta. Nainen huomaa olevansa ja suorittaa valintansa maailmassa, jossa miehet velvoittavat hänet hyväksymään itsensä vain "toisena". Beauvoirin vaikutus feministiseen suuntaukseen oli keskeisin 1970-luvun alusta (aikana, jolloin feministinen liike yleistyi ja vahvistui huomattavasti).
Arne Dekke Eide Næss (27. tammikuuta 1912 – 12. tammikuuta 2009) oli norjalainen ympäristöfilosofi. Næss toimi Oslon yliopiston filosofian professorina vuosina 1939–70. Hänet tunnetaan syväekologian perustajana. Hänen pääteoksensa on vuonna 1973 julkaistu Ekologia, yhteiskunta ja elämäntapa. Næssin ajattelu oli saanut vaikutteita Spinozasta, buddhalaisuudesta ja Mahatma Gandhilta. Hän oli nuorin Oslon yliopiston varsinaisen professuurin saanut henkilö. Tärkein vaikutin Næssin itsensä mukaan oli kuitenkin Rachel Carsonin kirja Hiljainen kevät (1962). Næss osallistui myös suoraan toimintaan luonnon puolesta. Vuonna 1970 hän kahliutui Mardalsfossenin vesipuiston kallioihin muiden mielenosoittajien kanssa ja kieltäytyi laskeutumasta ennen kuin patosuunnitelmista luovuttaisiin.
Kaarlo Pentti Linkola (s. 7. joulukuuta 1932 Helsinki) on radikaali suomalainen ympäristöfilosofi, toisinajattelija, kehityskriitikko, luonnonsuojelija, ornitologi, kalastaja ja esseisti. Linkola on Suomen tunnetuin syväekologisen ajattelusuuntauksen edustaja ja on perustanut syväekologisen yhdistyksen Luonnonperintösäätiön, joka ostaa Suomen vanhoja metsiä suojeltaviksi. Hän ryhtyi ammattikalastajaksi vuonna 1959. Linkolan ajattelun pääasiallinen lähtökohta on hänen huolensa maapallon ekologisesta tilasta. Hänen mukaansa elämän säilyminen maapallolla edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen sekä ihmisten määrän jyrkkää vähentämistä. Linkola on vaatinut Kiinan mallia muistuttavaa väestön määrän rajoittamista. Linkolan mukaan tekniikkaa luontoystävällisemmäksi muuttamalla ei voida ratkaista luonnon kuormittumisen ongelmaa, vaan väestön määrän vähentämisen lisäksi on laskettava tekniikan kehitystasoa. Linkola onkin toistuvasti esittänyt pidäkkeettömän kannatuksensa muun muassa terrorismille aina syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin, samoin muun muassa suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämiselle. Linkola pitäisi myös hyvänä, jos tautiepidemiat taittaisivat väestönkasvun. Hänen mukaansa kaikenlaiset ihmiskuntaa kohtaavat katastrofit ovat ainoa keino pelastaa maapallo ekologiselta tuholta. Linkola vastustaa laumamielistä ajattelua ja linnoittautumista "ismien" ja valmiiden ideologioiden taakse. Linkolaa onkin vaikea sijoittaa yksittäisiin ismeihin, sillä hänen ajattelussaan on hyvin monenlaisia piirteitä, kuten demokratian vastaisuutta. Hänen ajattelussaan onkin viime vuosina esiintynyt paljon vanhan ajan eliittiä ihannoivia ja keskivertokansalaisia ("roskaväkeä") arvostelevia piirteitä. J. P. Roos on katsonut Linkolan edustavan ajattelussaan ekonatsismia. Jera ja Jyri Hännisen kirjan Tuhansien aatteiden maa mukaan "Linkola on ehkä ainoa avoimesti fasismia ja diktatuuria kannattava julkisuuden henkilö Suomessa". Pentti Linkola on kulutusyhteiskuntaa ruoskivilla mielipiteillään herättänyt paljon vastustusta mutta myös jossain määrin ihailua. Moni laskee Linkolan ansioksi sen, että hän "elää kuten opettaakin". Toisaalta kriitikot ovat huomauttaneet, että jos Linkola olisi täysin johdonmukainen, hän tekisi itsemurhan. Linkola on sanonut, että itsemurhissa ei ole mitään tuomittavaa, mutta hänellä itsellään on mielestään oikeus elää, koska hän pyrkii toiminnallaan estämään muita ihmisiä tuhoamasta luontoa. Näin hän on perustellut myös sitä, miksi hän itse on käyttänyt lääkkeitä diabeteksen ja masennuksen hoitoon.
