torstai 12. syyskuuta 2013
Mielenlaatuetiikka
Mielenlaatuetiikka
Mielenlaatuetiikan tavoitteena on hyvä mieli ja sen kautta parempi elämä.
Henry David Throreau: "Päivän laatuun vaikuttaminen on taiteen laaduista korkein"
Stoalaiset
Stoalaisuus syntyi ateenassa 300 eKr. ja jatkui koulukuntana aina renesanssiin asti.
Stoalaisuuden perustajana pidetään Zenon Kintolaista, joka ihannoi esim. luonnollisuutta, kaikkien ihmisten muodostamaa yhteisöä, tasa-arvoa ja yhteis omistajuutta. Hänen mielestän kasvatus oli turhaa ja ulkoiset asiat eivät vaikuttaneet onnellisuuteen.
Stoalaisten moraalifilosofian lähtökohtana on asioiden kohtaaminen niinkuin ne ovat. He pyrkivät olemaan riippumattomia ulkoisista asioista ja hallitsemaan itseään saavuttaakseen mielenrauhan.
Asiat joihin emme voi vaikuttaa: ulkoiset asiat, maine, omaisuus, ruumis, virat.
Asiat joihin voimme vaikuttaa: suhtautuminen ja sisäinen kokemus.
Stoalaisten mukaan tunteet ovat vain vääriä uskomuksia ja häiriötiloja.
Viisaita ihmisiä ovat tunteista vaapaat ja järjen ohjaamat.
"Halu, suuttumus, pelko ja kaikki muut sellaiset ovat uskomuksia ja kehnoja arvostelmia", Plutarkohos.
Nykyään stoalaisten kaltaisia ovat Zenläiset, mutta mielenlaatuetiikkaa "matkitaan" lähes jokaisessa uskonnossa esim kultaisena sääntönä.
Kohtaamis etiikka-hommia
kohtaamisetiikka.
Kohtaamisetiikka muodostuu kahden peruskäsitteen avulla: Sama ja Toinen (l. Sama, eli minä, ja Toinen, eli sinä, muodostavat yhdessä Käsityksen kohtaamisetiikasta. Se pohjautuu kahden ihmisen välisiin ristiriitoihin ja vuorovaikutukseen ja lisäksi tarvitaan kolmas ihminen (ulkopuolinen), joka tulkitsee tätä kanssakäymistä ja muodostaa sen pohjalta eettisiä ja moraalisia näkemyksiä. Emmanuel levisin mukaan eettisyys syntyy kun toinen kyseenalastaa minun maailmankuvani. hyvää sosiaalisuutta ei voi edesauttaa normatiivisilla säännöillä vaan se muovautuu ihmisten välillä omalla tyylillä.
eettisyyden peruskäsitys on kun herää kuulemaan toisen ihmisen mielipiteitä ja näkemään aisioita toisesta näkökulmasta. Perinteinen moraaliajattelija näkee minän ja toisen suhteen symmetrisina, tasa arvoisena. lähtökohtana on samaistuminen:toista ymmärretään itseymmärryksestä käsin.
"tee toiselle,mitä toivoisit itsellesi tehtävän,
Filosofi_tuukka96
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Elämänfilosofia
Elämänfilosofia on filosofiaa, joka keskittyy kysymykseen
”miten pitäisi elää?”. Elämänfilosofia painottaa filosofian teoreettisen puolen
sijaan tekemistä ja henkistä toimintaa. Elämänfilosofia on usein hyvin
henkilökohtaista ja subjektiivista. Elämänfilosofiaan kuuluu keskeisenä ajatus,
että ajattelu on elettävä itse käytännössä todeksi.
Kierkegaard
Kierkegaard syntyi seitsenlapsisen perheen nuorimpana. Hän
suoritti teologian kandidaatin tutkinnon vuonna 1840 ja väitteli teologian
maisteriksi vuonna 1841. Valtaosa Kierkegaardin tuotannosta keskittyy pohtimaan
yksilön suhdetta kristinuskoon ja Jumalaan. Kierkegaard hyökkäsi erityisesti
silloista hegeliläisyyttä ja Tanskan valtiokirkkoa vastaan.
Kierkegaard
oli uskon filosofi. Hänestä objektiiviset, tieteellisesti todistetut totuudet
olivat tyhjiä ja vailla sisältöä. Järjelliset selitykset ovat latteita ja
mitäänsanomattomia, eivätkä tee oikeutta vapaalle ja riippumattomalle
ihmiselle, joka on valmis asettamaan kaiken vaakalaudalle vakuutenaan vain
hänen oma uskonsa. Edes uskonnosta ei ole mitään iloa, jos se pyritään
todistamaan oikeaksi järjellisesti ja loogisesti, eikä siihen vain uskota
sokeasti. Kierkegaard katsoi, että ihmisen syvin haaste on olla kokonaan ja aidosti ainutkertainen minä.
Kristinusko
on ainoa ja oikea totuus. Kierkegaard pitää kristinuskoa suurimpana
mahdollisena paradoksina, joka on mahdollista omaksua vain uskon hypyllä.
Kristillistä kirkkoa hän arvosteli sen orjuuttavuudesta, ja kannustikin ihmisiä
löytämään ”oman uskonsa”. Raamatun
Abraham oli Kierkegaardille suuri sankarihahmo, sillä hän oli valmis uhraamaan
oman poikansa järjettömästi, ilman mitään epäilyjä, ainoastaan uskoonsa
tukeutuen.
Kierkegaard jakoi ihmisen elämän kolmeen eri tasoon.
Ensimmäinen ja alin oli esteettinen elämä, jossa ihminen toimii ainoastaan
mielihalujensa ja aistiensa mukaan ilman moraalisia velvoitteita. Toisena
tasona oli moraalinen elämä. Siinä ihmisen elämään vaikuttavat
rajoittamattomien mielihalujen lisäksi myös moraaliset sidokset, kuten
velvollisuudet ystäviä ja perheitä kohtaan Lopulta päästään kolmannelle ja
Kierkegaardin mielestä lopulliselle ja korkeimmalle tasolle. Tässä
uskonnollisessa elämässä ihminen heittä kaikki moraaliset sidoksensa pois
harteiltaan ja turvaa normien tai järkensä sijaan pelkkään uskoon. Päätösten on
oltava omia, eivätkä mitkään yhteiskunnalliset tai sosiaaliset odotukset saa
haitata.
Schopenhauer
Arthur Schopenhauer oli
saksalainen filosofi. Hän oli eräs 1800-luvun merkittävimpiä filosofeja.
Schopenhauer on tunnettu pessimistinä; elämä sinänsä oli hänen mielestään
julmaa ja tarkoituksetonta. Schopenhauerin filosofialle olennainen käsite on
persoonaton ”elämisen tahto”, jonka ilmenemismuoto kaikki elämä on, ja jota on
mahdotonta tyydyttää.
Schopenhauer syntyi keskiluokkaiseen perheeseen vuonna 1788.
Kummatkin vanhemmista olivat varakkaasta kauppiassuvusta. Schopenhauerin isä
vastusti kaikenlaista nationalismia ja ihaili englantilaista elämäntapaa.
Pyrkiessään ratkaisemaan elämän ongelmat, Schopenhauer piti
filosofiaa ja logiikkaa toisarvoisina – tai tehottomimpina – kuin taidetta,
tietynlaista hyväntahtoisuutta ja tietynlaista uskonnollista harjoitusta.
Schopenhauer katsoi, että filosofinen ja looginen ajattelu eivät voineet sen
enempää koskettaa kuin ohittaakaan halun eli Tahdon luonnetta. Teoksessaan
Maailma tahtona ja mielteenä Schopenhauer esitti, että aineellisessa
todellisuudessa eläessään ihmiset elävät halun piirissä, ja siksi he ovat tämän
halun ikuisesti
piinaamia.
Elämänfilosofisia kysymyksiä:
Onko mahdollista tietää mitään?
Mitä tarkoittaa
käsite totuus?
Tarvitseeko uskonkappaleen olla tosi ja varma? Pitääkö se
tietää varmaksi, vai riittääkö uskominen?
Olemassaolon osatekijät: fyysinen, henkinen, sosiaalinen,
emotionaalinen, hengellinen ja taloudellinen
Vastuuntunto ja huolehtiminen
Sosiaalinen asema
Arvot
Ihmiskäsitys
Elämän tarkoitus
Elämäkäsitys
Ihmisyyden olemus
Eve.L
Aristoteles ja Hyve-etiikka
Aristoteles
Aristoteles oli antiikin kreikan filosofi ja tiedemies. Hän luokitteli ensimmäisenä inhimillisen tietämisen aloja omiksi oppialoikseen (kuten esim. biologia). Aristoteeles kirjoitti filosofiassa mm. logiikasta, metafysiikasta ja etiikasta. Häntä pidetään yhtenä länsimaiseen ajatteluun eniten vaikuttaneena filosofina.
Hyve-etiikka
Hyve-etiikka on normatiivisen etiikan laji, jonka mukaan hyveet ja paheet sekä luonne ovat tärkeintä toimivan ihmisen moraalissa. Se pyrkii määrittelemään hyveellisen ihmisen luonteenpiirteet ja ominaisuudet. Hyve-etiikan kannattajat tarkoittavat hyveellä tunteita ja käyttäytymista, taipumuta tunta ja käyttäytyä tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa (jos sinulla on esimerkiksi ystävällisyyden hyve, käyttäydyt tietyssä tilanteessa ystävällisesti). Hyveet ovat esim. kuin ammatteja, niihin tarvitaan kokemusta ja niitä pitkää jatkuvasti harjoittaa.
Myös paheilla on merkityksensä: ihminen muuttaa toimintansa oikeaksi siksi, että huomaa olevansa laiska jne, eikä siksi, että huomaa järkeilleensä väärin.
Hyve-etiikka tarkastelee ihmisen elämää kokonaisuutena; se kysyy "miten minun tulisi elää" ja vastaa "kehittämällä hyveitä".
Saara
Eksistentialistinen etikkaa.
Heidegger
Eksistentialismi olemassaolon ja olemisen periaatteeseen, eli eksistenssiin. Martin Heidegger uskoo et filosofien tehtävä on tutkia olemassa olemista, sillä se on ainoa asia joka jokaista elävää olentoa yhdistää.
Ihmisenä olemisen keskeisin piirre on, Heideggerin mukaan, Dasein. Eli se kuinka ihminen on olemassa juuri tässä ajassa ja paikassa tällä hetkellä, nyt. Tästä johtuen ihmisen tulkinta olemassa olostaan on tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottua. Koska ihmisen käsitys on historiallista ja rajattua, ei voi Heideggerin mukaan olla yleispätevää eetiikan teoriaa.
Ihminen voi olla hänen mukaan olemassakahdella tavalla: epävarsinaisesti, ja varsinaisesti. Kun ihminen on epävarsinaisesti olemassa, hän elää sokeasti tapojen ja perinteisten käsitysten mukaan. Tämä kattaa suurimman osan ihmisen elämästä. Ihminen voi myös "varsinaistua", jonka saavuttaa ymmärtämällä kuinka ainutlaatuinen ja lyhyt hänen oma elämänsä on. Tämä kuolevaisuuden kokemus kuulemma "raivaa sovinnaiset käsitykset posi oman elämän tieltä."
Se on jokaisen ihmisen oma tehtävä vastata kysymykseen mitä elämä on, ja tämän hän tekee elämällä omaa elämäänsä. Olemalla olemassa.
Sartre
Sartre näkee eksistenttialismin eettisenä filosofiana jonka mukaan meidä kaikki määrittää meidän omat tekomme, ja olemme aina vapaita päättämään mikä tämä määritys on. Jokainen ihminen päättää omasta olemuskestaan, ja jokaisen olemuksen luo tämän ihmisen tavat.
Me olemme Sarteren mukaan "loputtomasti vastuussa" meidän omista teoistamme. Jopa tekemättömyys on valinta, joka kantaa vastuuta. Koska valitseminen on teko. Meidän teot kertovat mitä me olemme, ja mitä meistä voi tulla.
Meidät on "tuomittu vapauteen." Kukaan ei päätä mitään meidän itsemme puolesta, eikä kukaan anna mitään päämäärää taikka merkitystä ihmisen elämälle. Olemme itse tästä kaikesta vastuussa.
Eksistentialismi olemassaolon ja olemisen periaatteeseen, eli eksistenssiin. Martin Heidegger uskoo et filosofien tehtävä on tutkia olemassa olemista, sillä se on ainoa asia joka jokaista elävää olentoa yhdistää.
Ihmisenä olemisen keskeisin piirre on, Heideggerin mukaan, Dasein. Eli se kuinka ihminen on olemassa juuri tässä ajassa ja paikassa tällä hetkellä, nyt. Tästä johtuen ihmisen tulkinta olemassa olostaan on tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottua. Koska ihmisen käsitys on historiallista ja rajattua, ei voi Heideggerin mukaan olla yleispätevää eetiikan teoriaa.
Ihminen voi olla hänen mukaan olemassakahdella tavalla: epävarsinaisesti, ja varsinaisesti. Kun ihminen on epävarsinaisesti olemassa, hän elää sokeasti tapojen ja perinteisten käsitysten mukaan. Tämä kattaa suurimman osan ihmisen elämästä. Ihminen voi myös "varsinaistua", jonka saavuttaa ymmärtämällä kuinka ainutlaatuinen ja lyhyt hänen oma elämänsä on. Tämä kuolevaisuuden kokemus kuulemma "raivaa sovinnaiset käsitykset posi oman elämän tieltä."
Se on jokaisen ihmisen oma tehtävä vastata kysymykseen mitä elämä on, ja tämän hän tekee elämällä omaa elämäänsä. Olemalla olemassa.
Sartre
Sartre näkee eksistenttialismin eettisenä filosofiana jonka mukaan meidä kaikki määrittää meidän omat tekomme, ja olemme aina vapaita päättämään mikä tämä määritys on. Jokainen ihminen päättää omasta olemuskestaan, ja jokaisen olemuksen luo tämän ihmisen tavat.
Me olemme Sarteren mukaan "loputtomasti vastuussa" meidän omista teoistamme. Jopa tekemättömyys on valinta, joka kantaa vastuuta. Koska valitseminen on teko. Meidän teot kertovat mitä me olemme, ja mitä meistä voi tulla.
Meidät on "tuomittu vapauteen." Kukaan ei päätä mitään meidän itsemme puolesta, eikä kukaan anna mitään päämäärää taikka merkitystä ihmisen elämälle. Olemme itse tästä kaikesta vastuussa.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Velvollisuusetiikka
Velvollisuusetiikka on normatiivisen etiikan suuntaus, jonka mukaan moraalisessa toiminnassa oleellista ovat valintoihin vaikuttaneet tekijät, kuten velvollisuudentunto. Velvollisuusetiikkoihin ajatellaan kuuluvan mm. Immanuel Kantin etiikka.
Velvollisuusetiikka kritisoi vahvasti seurausetiikkaa ja ne ovatkin monela tapaa kontrastiset. Tärkeä huomio on se, että hyvääkin tarkoittaneen ihmisen teoilla voi olla arvaamattomia haitallisia seurauksia. Tämän vuoksi voidaan ajatella hänen toimineen oikein jos hän toimi oikeista vaikutteista. Myöskin ihminen voi tehdä "vahingossa" tekoja joilla on hyviä seurauksia, jolloin niitä ei velvollisuusetiikan mukaan voi pitää moraalisesti hyvinä tekoina.
Immanuel Kantin etiikka edustaa rationalistista eli järkipohjaista etiikkaa. Kantin etiikan pohjana on olettamus, että moraalin on oltava universaalia ja analyyttistä tietoa. Tämän vuoksi sen on oltava samaa kaikille. Kantin univsaali moraalilaki on laki, jota noudattamaan pyrkivä ihminen toimii oikein, mihin hänen tekonsa ikinä johtavatkin. Laki on ns. kategorinen imperatiivi, eli kategorisesti käsky ja siihen ajatellaan kuuluvan kaksi osaa:
-Toimi aina siten, että toimintatapasi voitaisiin säätää yleiseksi laiksi
-Ihminen on itseisarvo
Velvollisuusetiikan hyviä puolia on, että se ei vaadi ihmisiltä kohtuuttomia ponnistuksia tekojensa seurauksien ennustamiseksi, vain tilanteeseen sopivan määrän. Se antaa arvoa ihmisten pyrkimyksille toimia oikein, mikä on oikein toimimisessa hyvin tärkeä osa. Hyvä elämä velvollisuusetiikan mukaan on elämää, jonka perustana on pyrkimys elää oikein.
Mihkal
Velvollisuusetiikka on normatiivisen etiikan suuntaus, jonka mukaan moraalisessa toiminnassa oleellista ovat valintoihin vaikuttaneet tekijät, kuten velvollisuudentunto. Velvollisuusetiikkoihin ajatellaan kuuluvan mm. Immanuel Kantin etiikka.
Velvollisuusetiikka kritisoi vahvasti seurausetiikkaa ja ne ovatkin monela tapaa kontrastiset. Tärkeä huomio on se, että hyvääkin tarkoittaneen ihmisen teoilla voi olla arvaamattomia haitallisia seurauksia. Tämän vuoksi voidaan ajatella hänen toimineen oikein jos hän toimi oikeista vaikutteista. Myöskin ihminen voi tehdä "vahingossa" tekoja joilla on hyviä seurauksia, jolloin niitä ei velvollisuusetiikan mukaan voi pitää moraalisesti hyvinä tekoina.
Immanuel Kantin etiikka edustaa rationalistista eli järkipohjaista etiikkaa. Kantin etiikan pohjana on olettamus, että moraalin on oltava universaalia ja analyyttistä tietoa. Tämän vuoksi sen on oltava samaa kaikille. Kantin univsaali moraalilaki on laki, jota noudattamaan pyrkivä ihminen toimii oikein, mihin hänen tekonsa ikinä johtavatkin. Laki on ns. kategorinen imperatiivi, eli kategorisesti käsky ja siihen ajatellaan kuuluvan kaksi osaa:
-Toimi aina siten, että toimintatapasi voitaisiin säätää yleiseksi laiksi
-Ihminen on itseisarvo
Velvollisuusetiikan hyviä puolia on, että se ei vaadi ihmisiltä kohtuuttomia ponnistuksia tekojensa seurauksien ennustamiseksi, vain tilanteeseen sopivan määrän. Se antaa arvoa ihmisten pyrkimyksille toimia oikein, mikä on oikein toimimisessa hyvin tärkeä osa. Hyvä elämä velvollisuusetiikan mukaan on elämää, jonka perustana on pyrkimys elää oikein.
Mihkal
Nietzsche
Nietzsche
(1844-1900) on yksi kuuluisimpia ja kiistellyimpiä filosofeja. Hän tarjoaa lukijoille
monenlaisia, räiskyviä mielipiteitä, jotka eivät kuitenkaan anna suoria
vastauksia, vaan pistävät lukijan ajattelemaan. Hänen kirjoituksensa tarjoavat
myös monenlaisia lähtökohtia erilaisiin ajatteluihin. Erän hänen kuuluisimpia
lausahduksiaan on ”Jumala on kuollut”. Nietzsche käyttää käsitettä ”yli-ihminen”,
joka on eräänlainen tavoiteltava ihannekuva.
Nietzsche kritisoi länsimaista, eritoten kristillistä moraalia. Usein hänet
katsotaan nihilismin eli täydellisen moraalin ja arvojen kyseenalaistamisen,
edustajaksi. Hänen kirjoituksistaan voi löytää rakentavan moraalikäsityksen,
joka pyrkii eroon perinteisestä moraaliajattelusta
Nietzsche
esittää useita ristiriitaisia näkemyksiä, joiden kautta hän pyrkii elävään,
muuntuvaan ja näkökulmalliseen totuuteen. Toisin sanoen, hän halusi pois
yleistyksestä ja abstraktiosta, eli elämän muumioimisesta. Hänen mukaansa hyvä
ja paha ovat sitoutuneet ihmisen subjektiiviseen näkökulmaan. Ihminen siis arvottaa
asioita oman näkökulmansa mukaisesti, mistä johtuen kukaan ei voi arvottaa
objektiivisesti sitä, mikä on hyvää ja/tai pahaa. Nietzschen mukaan hyvä ja
paha ovat tietyssä määrin naamioita, jotka kätkevät sisäänsä pyyteellisiä
pyrkimyksiä valtamuodostelmia.
Esimerkiksi,
jos joku korkea-arvoinen ja auktoriteettinen henkilö ei pidä jostain asiasta,
hän voi sanoa sen olevan pahasta, jotta asia korjaantuisi.
Nietzsche
kyseenalaistaa perinteisen ajatukset, jonka mukaan hyvä edistää elämää ja paha
puolestaan tuhoaa sen. Hänen mukaansa ”Sota ja rohkeus ovat tehneet enemmän
suurta kuin lähimmäisen rakkaus, kärsimys enemmän kuin mukavuudenhaluinen elämä”.
Samalla hän myös kritisoi ajatusta heikomman auttamisesta ja myötäelämisestä.
Myötäkärsiminen on hänen mielestään pakoa itsestään. Näitä näkemyksiä ollaan usein
pidetty liian romanttisina ja taiteellisesti kuorrutettuina. Asioista tulee
helposti teksteissä lennokkaan iloisia ja myös abstrakteja.
Moraaliset
käsitteet ovat tunteiden merkkikieltä, ainakin Nietzschen mukaan. Hän katsoo,
että alkujaan hyvänä on pidetty tunnevoimaista ja ulospäin suuntautunutta elämäntapaa.
Juutalais-kristittyjen ja Sokrateen opetusten myötä alkoi muodostua ajatus
moraalista tahdon ja ruumiillisuuden tukahduttamisena, jolle ominaista oli myös
syyllistävä omantunnon ääni. Ihminen tekee itsestään heikon ja suhtautuu
kielteisesti tunnevoimaisiin ihmisiin. Nietzsche kutsui tätä kaunan ja koston
hengen moraaliksi.
Schopenhauerin
filosofia ilmentää Nietzschen mukaan elämänkielteisyyttä. Tätä vastaan hän
esittää affirmatiivisen, eli elämää myöntävän moraalikäsityksen. Tämä pitää
sisällään näkemyksiä vastakohtien ykseydestä. Tämän mukaan siis hyvä ja paha
sekä vakavuus ja nauru ovat samanarvoisia. Nietzschen mukaan myöntävä kuva
elämästä vastaa luonnolle ominaista tapahtumien muotoa, jota kutsutaan
dionyysiseksi tilaksi, jossa vallitsee erottamaton yhteys luomisen ja tuhoamisen
välillä.
- Pinja
maanantai 9. syyskuuta 2013
Seurausetiikka
Seurausetiikka
on normatiivisen etiikan osa-alue, jossa teon hyvyys tai pahuus määräytyy sen
positiivisten tai negatiivisten seurausten perusteella. Esimerkiksi kukkien
tuominen tyttöystävälle on hyvä teko, sillä tyttöystävä tulee iloiseksi, eli
teko on hyvä. Toisaalta taas koiranpennun potkaiseminen on väärin ja pahasti
tehty, sillä potkusta ei seuraa koiralle tai potkaisijalle mitään hyvää.
Utilitarismi
on seurausetiikan yleisin suuntaus, jossa teosta seuranneen hyödyn määrän
ajatellaan määrittävän teon hyvyyden. Hyöty voi olla esimerkiksi taloudellista
hyvää tai mielihyvää. Utilitarismin perustajina pidetään yleisesti John Stuart
Milliä (1806 – 1873) ja Jeremy Benthamia (1748–1832). Utilitarismiin tosin
liittyy ongelma saadun hyödyn eli utiliteetin mittaamisesta. Jos henkilö Y varastaa
henkilöltä X jotakin ja tulee tästä hyvin onnelliseksi, onko hänen mielihyvänsä
merkittävämpi seikka kuin X:n mielipaha eli onko teko loppujen lopuksi hyvä vai
paha? Kahden henkilön välisessä kiistassa utilitaristinen ajatus on hankala,
mutta suuremmassa mittakaavassa se tuntuu selkeältä ja demokraattiselta
toimintatavalta. Jos enemmistö on sitä mieltä, että tupakointi tulee kieltää
kokonaan, suurempi utiliteetti tulee tupakoinnin kieltämisestä kuin sen sallimisesta.
Ajatusta on tosin helppo käyttää myös suoranaiseen vähemmistöjen sortamiseen,
kunhan enemmistö hyötyy siitä.
Utilitarismin
heikkous on myös se, että tekojen seurauksia ei oikein voi ennustaa etukäteen.
Tästä johtuen tuntuu olevan tuurista kiinni, toimiiko ihminen hyvin vai pahasti
eikä kukaan voi tehdä pitävää päätöstä toimia hyvin joka tilanteessa.
Esimerkiksi jos henkilö X antaa kadunkulmassa esiintyvälle katusoittajalle
rahaa, voi soittaja toimittaa rahan iltaan mennessä joko terrori-iskua valmistelevalle
päämiehelleen tai köyhyyskierteessä kamppailevalle serkulleen. Näin ollen rahan
antamisesta voi seurata joko hyvää tai pahaa. Mietityttää myös, voiko tekoa
todella pitää aidosti hyvänä tai pahana, jos sen on tehnyt tiedostamatta
seurauksia.
Hedonismi
on toinen seurausetiikan muoto, jonka juuret löytyvät antiikin Kreikasta. Sen
mukaan teon hyvyys määräytyy sen mukaan, paljonko mielihyvää se tuottaa.
Epikurolaiset olivat tunnetuin hedonistinen koulukunta. Heidän mukaansa
maltillisten nautintojen tavoittelu toi ihmiselle mielenrauhan ja näin ollen
poisti kärsimyksen. Epikurolaisen ajattelun mukaan tätä mielenrauhaa ei siis
saavutettu ylenpalttisella syömisellä ja juomisella, vaan esimerkiksi ystävien
kanssa keskustelemalla ja kohtuulliset ruumiilliset nautinnot. Tosin
kohtuullisuus ei tunnu riittävän, vaan hedonismin on helppo kuvitella äityvän
suoranaiseksi mässäilyksi ja sängyn pohjalla lorvimiseksi, koska etenkin
lukiolaisen mielestä työnteko on ikävää ja vastenmielistä eikä varmasti tuota
mielihyvää.
Utilitarismin
avulla on mahdollista toimia lähes kuinka vain haluaa, kunhan pystyy
perustelemaan seurauksien hyödyn. On paljon tilanteesta kiinni, onko vaikkapa
rahan antaminen sitä pyytävälle hyvä vai paha teko. Siinä missä utilitarismi
ontuu arvaamattomuutensa ja monista muuttujista riippuvaisuutensa vuoksi,
hedonismin heikkoutena onkin juuri nautinnon liiallinen tavoittelu joka johtaa
helposti vain laiskuuteen, koska ”se on mukavaa eli hyvää”.
Seurausetiikka
viittaa tilanteen tullen kintaalla ihmisten ajatteluun syvästi juurtuneille
perushyveille, kuten rehellisyydelle. Näin tapahtuu esimerkiksi tilanteessa,
jossa parisuhteen toinen osapuoli on tullut pettäneeksi kumppaniaan. Jos
pettäjä tunnustaa syrjähyppynsä, petetty ei varmasti ole tyytyväinen ja
pahimmassa tapauksessa pariskunta eroaa. Jos taas pettäjä ei sano asiasta
halaistua sanaa (eikä muullakaan tavalla jää teostaan kiinni), suhde voi jatkua
onnellisena. Seurauseettisesti ajateltuna valehtelu lienee tässä tilanteessa
parempi, sillä siitä seuraa vähemmän pahaa kuin rehellisyydestä.
Teoriassa
seurausetiikka on fiksu ja helposti ymmärrettävä normatiivisen etiikan
ajattelutapa, mutta sen soveltaminen käytäntöön ei ole välttämättä aina
lainkaan yksinkertaista. Jos maailma olisi mustavalkoinen ja ihmiset voitaisiin
jaotella ”hyviksiin”, joiden hyöty olisi suurenmoista ja tavoiteltavaa ja
”pahiksiin”, joiden hyvänolontunne sotisi perustavanlaatuisesti koko
universumia vastaan, voisi seurausetiikkaa pitää pätevänä perusteluna
moraalisille teoille.
Maija
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)