Le Havre arvostelu - "In varietate concordia"

Aki Kaurismäen elokuva Le Havre yllätti minut täysin, hyvällä tavalla. En ollut kuullut koko miehestä aikaisemmin ja ennakkoluuloni heräsivät, onhan hän suomalainen ja kaikki tietävät kuinka hyviä suomalaiset elokuvat ovat.

Mutta olin väärässä. Le Havre tarjosi matkan solidaarisuuden ja veljeyden ihmeelliseen ja kiehtovaan maailmaan. Elokuvassa hahmot olivat täydellisiä vaikka samaa ei voi sanoa päähenkilön vaimoa esittävistä näyttelijästä. Elokuvassa tuotiin esiin naapureiden ja yhteisön raudan lujan siteen joka ei hajoa koskaan, siteen joka on käsinkosketeltava epätoivon hetkellä. Tiedän mitä ajattelette, "mikä ihmeen side?". Sitä voi olla vaikea ymmärtää, mutta kaikissa maissa ihmiset eivät ole erkaantuneet yhteisöstään, tällä tarkoitan sitä, että tietyissä maissa yhteisö on perhe jota ei voi tuhota. Esimerkki maita ovat Italia, Espanja ja Ranska. Näissä maissa yhteisöjen välillä on sanonta "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" vieläkin voimassa. Kaurismäki esittää tämän siteen olemessaolon tavalla joka voi saada ihmiset ajattelemaan, että avun anto olisi sääliä vaikkei se ole, minkä takia, viesti Etelä-Eurooppalaisesta veljeydestä jää varjoon.

Mutta ei suinkaan tämän viestin kauneus tehnyt elokuvasta hienoa vaan myös se miten tavallista toimintaa se sisälsi. Miettikää nyt, jos tämän välikohtauksen Idrissan kanssa ottaisi pois, mikä muuttuisi? Ei mikään. Elokuvan tapahtumat olisi yhtä hyvin voitu jättää kokonaan pois koska elokuva alkaa siitä mihin se loppuu. Marcel loi läheistensä kanssa tarinan Idrissalle, mutta heidän oma elämä ei muuttunut. Kaikki palasi ennalleen. Tämä elokuva on vain yksi pieni luku heidän kirjassaan, yksi pieni tapahtuma. Elokuva joka miellyttää ihmisiä ja jossa loppujen lopuksi ei muutu mikään, tekee jotain oikein. Tästä syystä joku voisi sanoa elokuvaa tylsäksi. Saman kohtalon koki Mario Puzon Kummisetä elokuvat.Nämä elokuvat kuvaavat ihmisten elämää realistisesti, minkä vuoksi on ymmärrettävää etteivät kaikki arvosta niiden hienoutta.

Lisäksi elokuvan loppu on joillekkin suuri kysymysmerkki. Oma mielipiteeni on, että kukaan ei kuollut, mutta monia askarruttaa se, että vaimo onkin yhtäkkiä paremmassa kunnossa ja että omenapuu kukkiikin "satumaisesti". Niinkuin loppu ei olisikaan todellisuutta vaan mitä Marcel haluaa. Tämä on mielestäni naurettavaa koska jos hän haluaa, että vaimo selviää on myös mahdollista, että hän halusi Idrissan pääsevän Englantiin ja sitäkään ei oikeasti tapahtunut. Elokuvassa tapahtuu mitä valkokankaalla tapahtuu! Vaikka yrittääkin olla viisas elokuvien tulkinnassa, ei parane mennä ylitulkinnan puolelle.

Asia mitä en ymmärrä oli miten negatiivisesti katsojat suhtautuvat virkavaltaan. He eivät tee mitään väärin. Poliisipäällikkö, Erickö hän oli, se kaveri mustissa vaatteissa, on täysin oikeudenmukainen ja osana yhteisöä vaikka hänestä ei pidetä. Hän on "tarinan" todellinen sankari. Hän tekee hyvää varjoista ja ottaa kaikki haukut ja solvaukset vastaan. Ja normaalit rivipoliisit eivät tienneet oliko Idrissa vaarallinen, tautinen tai hullu. Jos heillä olisi ollut sama mahdollisuus katsoa häntä silmiin hänen saapuessaan, en uskoisi että yksikään poliiseista olisi estänyt hänen lähtöään.

Ja koska tunnilla oli jotain roska puhetta siitä että oliko Idrissa pakolainen vai maahanmuuttaja, esitän tämän kysymyksen, mitä väliä sillä on kumpi hän on? Tätä yhteisöä ei ole poliittinen ajattelu vielä turmellut, hänestä tuli yhteisön jäsen, osa perhettä, sillä siisti! Hänet olisi hyväksytty oli hän kumpi tahansa!

Elokuva oli näytelty ja ohjattu melkein täydellisesti, lukuun ottamatta tätä erästä nimeltämainistematonta naisnäyttelijää joka kuulemma opettaa näyttelemistä vaikken ollut varma oliko hän valmistunut teatteri korkea kolusta vai jostakin manipuloivasta kultista. Silti, eleet ja sanat sopivat jokaiseen kohtaukseen ja vain harvaa kohtausta olisi pystynyt mielestäni parantamaan. Jotkut sanoivat jopa että elokuva näytti vanhalta. Tämä minun mielestäni lisäsi köyhyyden tunnetta ja teki naapureiden valisen ystävyyden helpommaksi ymmärtää.

Mielestäni tämän elokuvan paras asia oli viesti solidaarisuudesta ja veljeydestä ja niiden tuomasta oikeudenmukaisuudesta; "ketään ei jätetä yksin, taustasta tai kulttuurista huolimatta! Sillä ihminen on aina moninaisuudessaan yhtenäinen". Merveilleux, Aki Kaurismäki!

PS: Mikäli on jotain lisättävää tai kysyttävää, vastaan ilomielin kysymyksiin sillä voisin keskustella tästä elokuvasta tuntikausia.

- Riku Niukkanen