Velvollisuusetiikka

Velvollisuusetiikka eli deontologinen etiikka on etiikan suuntaus, joka keskittyy toiminnan vaikuttimien tai syiden oikeuteen tai vääryyteen oikeuksien, velvollisuuksien tai muiden periaatteiden kunnioittamisen näkökulmasta – erotuksena tekojen seurausten oikeudesta tai vääryydestä. Velvollisuusetiikassa ajatellaan, että toimiessamme oikean velvollisuuden, oikeuden tai muun periaatteen vaikuttamina, toimimme oikein. Toivotut seuraukset eivät tee hyväksi tekoa tai käytäntöä, jota ei ole tehty velvollisuudesta.

Tunnetuimpana velvollisuusetiikan esittäjänä pidetään saksalaista Immanuel Kantia, jonka mukaan järkemme sisältää puhtaan moraalisuuden idean. Se on ilmaistavissa kategorisina imperatiiveina (ehdottomina käskyinä): 1) Toimi vain sellaisen periaatteen mukaisesti, jonka voit toivoa tulevan myös yleiseksi laiksi. 2) Toimi niin, että kohtelet ihmisiä aina myös päämääränä, etkä pelkkänä välineenä.
Kantin moraalin luonteesta saadaan johdettua positiivinen sekä negatiivinen velvollisuus. Positiivinen velvollisuus on velvollisuus toimia normien edellyttämällä tavalla auttaakseen muita. Negatiivinen velvollisuus taas tarkoittaa velvollisuutta noudattaa kieltoa olla loukkaamatta muiden oikeuksia.

Deontologisen etiikan yhtenä rajoituksena pidetään yleisesti, että ei voi olla velvollisuutta tehdä mahdotonta. Deontologinen etiikka yleensä poikkeaa seurausetiikasta, jonka mukaan pitää päästä mahdollisimman hyvään lopputulokseen. Deontologisen etiikan mukaan pitää tehdä oikein, vaikka tulos ei olisikaan hyvä.

Mielestämme ei aina tarvitse toimia velvollisuusetiikan mukaisesti, vaan paras tapa toimia on mielestämme käyttää omaa järkeään asioihin suhtautumisessa. Esim. Poikaystävän ei ole kovinkaan viisasta sanoa tyttöystävälleen hänen lihoneen muutaman kilon, sillä lopputulos ei ole hyvä kenenkään kannalta.

Tuovi kysyi, että miten esimerkkiä voi tarkastella kategorisen imperatiivin kautta.
Kategorisen imperatiivin perusajatus on, että ihmisen tulisi toimia niin, että hän täydellistää itseään ja edistää muiden hyvinvointia. Kun esimerkkiämme tarkastelee tuon ajatuksen pohjalta, voimme päätyä lopputulokseen, että poika toimi oikein, sillä onhan lihominen terveydellisesti negatiivinen asia. Eri asia on, jos tytöllä on syömishäiriö ja poika huomauttaa silloin lihomisesta. Silloin on kenties tytön hyvinvoinnin kannalta parempi, jos poika pitäisi suunsa supussa.

Jos prostituutiota pohditaan velvollisuusetiikan kautta, voidaan ajatella että prostituutio on hyväksyttävää kun se on osapuolten yhteinen päätös, eikä siinä riistetä tai alisteta ketään. Käytännössä velvollisuusetiikka ei siis hyväksy ihmiskauppaa ja pakkoprostituutiota, mutta jos henkilö on valinnut itse ammattinsa, prostituutio on hyväksyttävää.

Ilona, Anu, Anna ja Anni