Kohtaamisetiikka

Kohtaamisetiikka muodostuu kahden peruskäsitteen avulla: Sama (le Même) ja Toinen (l'Autrui). Sama, eli minä, ja Toinen, eli sinä, muodostavat yhdessä Käsityksen kohtaamisetiikasta. Se pohjautuu kahden ihmisen välisiin ristiriitoihin ja vuorovaikutukseen ja lisäksi tarvitaan kolmas ihminen (ulkopuolinen), joka tulkitsee tätä kanssakäymistä ja muodostaa sen pohjalta eettisiä ja moraalisia näkemyksiä.

Lähtökohtana tulee olla tietoisuus toisen toiseudesta, eli toisin sanoen toiset ihmiset eivät ole sinun peilikuvia.

”Äärettömyys tulee ajatteluuni kasvojen merkitsevyyden kautta. Kasvot merkitsevät ääretöntä.”
-Emmanuel Levinas

Toisen, kasvot ilmentävät hänen kokonaisuuttaan. Kanssakäymistä ilmentävät myös kieli, rakkaus ja lapsen ja vanhemman välinen suhde. Loistava perustelu tämän eettisen näkemyksen pohjalle on lapsen ja vanhemman välinen suhde, jossa parhaimmillaan erottuu toiseus. Tapa jolla lapsi analysoi vanhemman näkemyksiä ja kapinoi vastaan, jos kokee olevansa eri mieltä. Tähän suhteeseen kuvastuu myös rakkaus. Kahden ihmisen läheinen kanssakäyminen, joissa erimielisyyksien kautta löydetään kultainen keskitie.

Kohtaamisetiikan vahvin suora imperatiivi on: Älä tapa!

"Eikö toisen katseen suora avoimuus ole alttiutta paljaimmillaan, alttiutta kuolemalle"
-Emmanuel Levinas

Kahden ihmisen välillä vallitseva ristiriita tulee ratkaista keskustelemalla ja siitä löytyvällä valaistumisella, eikä vaientamalla toisen mielipidettä.

Vaatimuksena kohtausetiikalle on hylätä moraaliset perustat. Erityisesti Nietzsche, Heidegger ja Levinas ovat toimineet perustamattomuuden paljastajina. Moraalisuus on mahdollista vasta, kun moraalin perustamattomuutta ei enää peitellä normatiivisilla teoriolla.