Descartes tiedosta

Descartesin mukaan tiedon perustana ovat järjen selviöt (perustotuudet, jotka selkeitä, yksinkertaisia ja muuttumattomia ja ne todistavat itse itsensä). Kaikki täytyy kuitekin kyseenalaistaa, jotta voidaan saada varmaa tietoa (=metodinen epäily).

Ongelmana on aistihavainnon pettävyys (esim. airon taipuminen vedessä). Jos yksi aistihavainto pettää, voiko mikään aistihavainto olla varma? Myös unet voivat olla todentuntuisia, joten mistä tiedän, etten juuri nyt ole unessa? Unet eivät eroa valveillaolosta muuten kuin, että havainnot eivät tapahdu havaintohetkellä.
Descartesin mukaan on olemassa myös paha demoni, jonka luoma todellisuus on vain huijausta.

Descartes totesi myös, että olemassaoloni on harhojen olemassaolojen edellytys. Tästä syystä minun täytyy olla olemassa. Descartes tunnetaankin ajatuksestaan ''Cogito, ergo sum'' (Ajattelen, siis olen). Minän olemassaolo onkin tiedon horjumaton perusta ja vain ajatelleessan ihminen voi olla varma olemassaolostaan. Lause ei kuitenkaan edusta intuitiivista oivallusta, vaan lauseen osa ''siis olen'' edustaa loogista päättelyä. Tästä syystä ajatus ei toteuta perustotuuksia. Myös sana ''ajattelen'' sisältää oletuksen ajattelutapahtuman olemassaolosta ja siitä, että kyseessä ovat juuri minun ajatukseni.

Descartesilla oli mielessään äärettömän mahtavan Jumalan idea, jota ei hänen mielestään ollut mahdollista luoda äärellisen ihmisen taidoilla. Tällä hän perusteli sitä, että Jumalan täytyy olla olemassa, sillä äärettömän (Jumalan) on täytynyt luoda äärellinen (ihminen).  Ääretön Jumala ei myöskään Descartesin mielestä voi pettää ihmistä, silloin kun hän tarkastelee uskomuksiaan tai oivaltaa jotakin selkeästi ja kirkkaasti. Todetessaan tämän, hän ajatteli päässeensä  metodisen epäilyn tien loppuun.

Heikon kohta Descartesin argumentoinnissa on kuitenkin oletus Jumalasta. Tästä syntyy ns. Descartesin kehä eli vain, jos voimme olettaa, että hyvä Jumala ei petä meitä, voimme olla varmoja, että Jumala on olemassa.


Jasmine, Sanna, Elina, Petri, Toivo