http://www.hs.fi/juttusarja/merilainen/artikkeli/Min%C3%A4+nuorisorikollinen/1135269356727
Rosa Meriläinen kolumnissaan "Minä, nuorisorikollinen" (15.9.2011 HS) kertoo varastelusta ja varsinkin nuorten typeristä teoista. Hän myös pohtii kysymystä: aiheutuuko nuorten "huono tulevaisuus" itse typerästä teosta, vaiko siitä kiinni jäämisestä ja sen seurauksista? Esimerkkinä haluaisin käyttää juurikin tätä varastelua. Otetaan tilanne, jossa on 15 vuotias nuori. Hän rahan puutteessaan tai muuten vaan päähän pistostaan saa ajatuksen varastaa haluamansa vaatekappaleen. Hän laittaa tavaran taskuunsa ja lähtee kävelemään. Ovella vartija ottaa nuoren kiinni ja viä hänet syrjemmälle. Tässä tilanteessa saatetaan kutsua poliisi paikalle ja sitten poliisi jututtaa nuorta. Otetaan yhteys vanhempiin, joille kerrotaan tapahtuneesta. Jos nuorella on ollut ennestään joitakin muita ongelmia käyttäytymisen kanssa, tarjotaan vanhemmille ammattia-apua kasvatukseen.
Tässä kohti vanhemmille tulee vaikeaa. Tiedostetaan nuoren ikä ja tarve saada koko ajan kaikkea uutta. Jos vanhemmat eivät rahota nuoren elämää nuori jatkaa varasteluaan, koska suurimmat paineet ovat kadonneet, jää on rikottu. Jos vanhemmat sen sijaan rahoittavat lapsensa ostoksia he periaatteessa palkitsevat lapsensa käyttäytymistä, joka antaa väärän kuvan nuorelle tekojensa merkityksestä.
Vanhempien luottamus nuoreen horjuu, jolloin useimmiten nuoren rajoja kiristetään; kotiintuloaikoja yms. Uhmaikäinen nuori ei tätä niele, vaan nousee kapinaan ja näin saadaan aikaan perheen sisäinen konflikti.
Jos nuori jossain kohtaa joutuu laitokseen, voi sen jälkeen elämän raiteille saaminen olla vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta riippuen elämän tilanteesta noin muuten. Tämän takia uskon, että nuorelle on parempi, että tajuaa asiat itse varttuessaan, eikä sossujen kertomana "älä tee näin, se on väärin."
Itsekkään en mikään pikku enkeli ole. Uskon, että jokaisella meillä on omat syrjähyppymme - olkoot se sitten tikkarin varastaminen lähikioskilta tai joku vakavampi rötös. Itse näen oppineeni elämää paremmin kokemalla ja asiosta selviytymällä. Kun pääsee miettimään jonkun typerän tekonsa jälkeen "Huh, olipa lähellä, että oisin jäänyt kiinni", herää päässä se tunne ettei välttämättä halua kokea sitä samaa pelko tilaa uudestaan.
Älkää tuomitko,
Tommi Hokkanen
PS. puhun nyt nuorista, en halua että Antti Raukola tulee pätemään
kuinka vankilan kokeneet parantavat tekonsa. Nyt ei puhuta siitä.
Tommi, en muista noin sanoneeni, mutta miten vain... :D
VastaaPoistaAsiasta kukkaruukkuun, artikkeli itsessään on hirveän yleistävä, omassa kaveripiirissäni ei koskaan ole ollut minkäänlaista rötöstelyä, jos jollaan ei ole ollut rahaa niin sitten on lainattu tai tarjottu. Kai jokainen joskus kokeilee rajoja, juuri siksi, että saa siitä ne kiksit, moni varmasti tietää kuinka sydän pomppii kun istuu puistossa virimopojen vieressä ja Setä-sininen kaartaa viereen, tai miltä tuntuu kun samat kaverit kaatavat vaivalla hankitut kaljat maahan.. (Ihan esimerkkeinä, en tunnusta joutuneeni kummankaan uhriksi), mutta virheitähän tehdään siksi, että niistä opitaan?
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että nuoren elämän ei tarvitse mennä lopullisesti pilalle muutaman hölmöilyn takia, mutta se ei voi silti tarkoittaa sitä että nämä teot olisivat jollakin tapaa hyväksyttyjä. Ihmiselle täytyy jo pienestä pitäen tehdä mahdollisimman selväksi mikä on oikein ja mikä väärin, jotta nämä rajojen kokelut olisivat sitten mahdollisimman harmittomia ja jäisivät
VastaaPoistavain muutamaan kertaan. Jos kasvatuksessa on kuitenkin jokin mennyt pieleen, mikä.valitettavasti nykypäivänä edes ole kovin harvinaista, täytyy yhteiskunnan puuttua peliin ja tarjota kunnollista apua, sekä vanhemmille, että itse nuorelle.
Otto