Mikä lähtöviivaksi yhteiskunnassa?

Kolmannen tunnin alussa keskustelua herätti runsaasti ihmisoikeudet ja niiden yhteys onnellisuuteen. Esille tulikin, etteivät oikeudet välttämättä takaa onnellisuutta, vaikka oikeuksien avulla pyrimme tasa-arvoon. Tuovatko tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus onnellisuutta onkin suurempi kysymys. Mahdollisesti ne kuitenkin pyrkivät takaamaan tasavertaiset mahdollisuudet ainakin onnellisuuden tavoitteluun. Se luoko meidän länsimainen, individuaalisuutta korostava, kulttuuri alunperinkään hyvää pohjaa onnellisuudelle, on oma kysymyksensä, jonka pohjalla vaikuttavat mm. arvomaailmamme. Voimmeko edes ulkoapäin kontrolloida onnellisuutta oikeuksilla ja velvollisuuksilla?

Tasa-arvon toteutumista yhteiskunnissa voimme miettiä eri näkökulmista ja tilanteista käsin. Mikä toimintamalli palvelee parhaiten tasa-arvoa missäkin tilanteessa on kinkkinen päätös. Tuleeko sorretussa asemassa olleelle ihmisryhmälle antaa tasoitusta, ja missä vaiheessa mm. kiintiöt tulisi poistaa? Yleensähän kiintiöillä yritetään tilapäisesti korjata olemassa ollut eriarvoinen tilanne tasa-arvoiseen suuntaan. Vaikka esim. sukupuolten tasa-arvo Suomessa toteutuu tunnilla käytyjen keskustelujen mukaan monien mielestä, virallisilta tahoilta tarkkaillaan edelleen palkkaeroja, ja mm. raskauden vaikutusta naisten uraan. Miten tasoittaisimme näitä eroja velvollisuuksilla ja oikeuksilla?

Saatamme myös käyttää kiintiöitä, jotta vähemmistön asema säilyisi. Tästä esimerkkinä voimme nähdä ruotsinkielisille suunnatut kielikiintiöt yliopistoissa, jotka Jukka Gustafssonin mukaan turvaavat kaksikielisyyttä ja ruotsinkielisiä julkisia palveluita. Gustafsson muistuttaa vielä, että nämä kiintiöpaikat ovat kaikkien käytettävissä, eikä millään kansalaisryhmällä saisi olla etuoikeuksia päästä yliopistoon. Kysymykseksi herää, onko todella näin? Ovathan he, joiden kotona on aina lapsuudesta asti puhuttu ruotsia, hieman etuoikeutetummassa asemassa, kuin he jotka ovat opiskelleet sitä vasta 13- vuoden ikäisestä lähtien pari tuntia viikossa koulussa. Kaikissa yliopistotutkinnoissa kuitenkin vielä tänäkin päivänä suoritetaan pakollisena ns. virkamiesruotsi, vaikka ruotsinkielistä palvelua yleensä tarvitsee antaa vain tietyissä osissa Suomea. Lakisääteistä ruotsinkielistä palvelun saantia takaamaan riittäisi mahdollisesti esim. virastossa yksi henkilö, ilman, että jokaisen tulisi ruotsin kieltä osata.

Näin Gustafssonin lausuntoa on kommentoitu Aamulehdessä:

(Tuntematon)4.10.2011 17:22

Ruotsinkieliset kielikiintiöt on kaiketi tarkoitettu ruotsinkielisten JULKISTEN palvelujen turvaamiseen. Miksi siis näissä kielikiintiöissä helpommin opiskelemaan päässeitä ei velvoiteta määräajaksi toimimaan julkisella sektorilla ruotsinkielisiä palvelemassa. Nämä kielikiintiöpakolaiset menevät kuitenkin hyväpalkkaisiin yksityisen puolen juristi-, lääkäri-, ekonomihommiin, ja julkinen puoli kärsii jatkuvasta työntekijäpulasta. Jos haluaa heti yksityiselle puolelle, niin pyrkiköön sitten kielikiintiöiden ulkopuolella koulutukseen. Virkamiesruotsin suorittamisen pakollisuus pitää suomenkielisiltä virkamiehiltä poistaa täysin toimimattomana (ei turvaa millään lailla ruotsinkielisten palveluja) ja perustuslain vastaisena. Virkamiesruotsin suorittamattomuus estää tutkinnon saamisen ja siten monissa ammateissa, jopa vapaana ammatinharjoittajana, esim. lääkäri tai asianajaja, toimimisen, vaikkei ammatinharjoittaja koskaan olisi missään tekemisissä ammatissaan ruotsinkielisten kanssa, tämä jos mikä rikkoo Suomea sitovia ihmisoikeussopimuksia ja perustuslain säädöksiä.

Tästä linkistä löydät vielä enemmän kommentteja ja Gustafssonin kommentin:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194699532307/artikkeli/opetusministeri+ruotsinkielisten+kiintioilla+turvataan+kaksikielisyys.html

Lähettänyt norssin jumala klo 12.14